lauantai 1. joulukuuta 2012

Ja paketista löytyy

Taivalsin eilisessä lumimyräkässä kotiin postin kautta, sillä sinne oli saapunut peräti kaksi pakettia. Tällaisia tällä kertaa:






Ja toisesta paketista:



Too Facedin Little Black Book of Beauty -paletin ostin Beautybaysta, jossa se oli vähän aikaa sitten myynnissä vuorakauden ajan puoleen hintaan. Reilu 19 euroa ei minusta ole lainkaan paha hinta paletille, jossa on 12 luomiväriä, kaksi poskipunaa, aurinkopuuteri, korostuspuuteri ja huulikiilto. Sitä paitsi paletti itsessään on jo tosi kaunis! Lisäksi mukana tuli täysikokoinen Deluxe Lash Injection MascaraAinoa miinus tulee siitä, että minulle kävi samoin kuin ilmeisesti aika monelle muullekin paletin hankkineelle: kun avasin sen ensimmäistä kertaa, tuo vasemman alakulman poskipuna irtosi alustasta. Onneksi se putosi luomivärien päälle eikä mennyt rikki, ja nyt se on korjattu teipillä.

Lisäksi nappasin mukaan yhden Nails Incin kynsilakan, sävy on Porchester Square. Vaikka mulla aika (tosi) paljon noita kynsilakkoja jo löytyy, tällainen harmaanruskea creme vielä puuttui.

Siveltimet taas tilasin Sigmalta, jossa sai kiitospäivän aikaan tilauksen ilman toimituskuluja. Olin varautunut odottamaan pakettia pitkäänkin, koska nämä ilmaisten toimituskulujen kampanjat yleensä ruuhkauttavat Sigman tilaukset aika tehokkaasti, mutta se saapuikin viikossa. Jee! Minulla on entuudestaan Sigman tasapäinen kabuki (F80), jota olen käyttänyt meikkivoiteen levitykseen ja tykännyt tosi paljon. Nyt ostin sille kaveriksi viistopäisen kabukin (F84). Lisäksi ostin uuden puuterisiveltimen (F30).

Molemmat siveltimet tuntuivat ensimmäisellä käyttökerralla tosi hyviltä. Ne ovat pehmeitä mutta napakoita ja karvaa on runsaasti. Puuterisiveltimestä tuntuu olevan tosi vaihtelevia mielipiteitä: toisten mielestä se on huippuhyvä, toiset taas sanovat, että se tiputtelee hirveästi karvoja ja muuttuu käytössä karheaksi. Minulla ei ainakaan ensimmäisessä pesussa irronnut yhtään karvaa, ei myöskään käytössä, joten pidetään peukkuja, että ongelmia ei tule. Sivellin tuntui tosi isolta ja pehmeältä verrattuna vanhaan Bare Mineralsin puuterisiveltimeeni, jonka olen saanut aikoinaan BM:n aloituspakkauksen mukana. Ihan käyttis sivellin sekin, mutta etenkin viime aikoina se tuntuu menneen jotenkin "lyttyyn" ja sen takia puuteri tarttuu siihen aika epätasaisesti.

Sigmalta saa myös lahjan, jos ostoksia tekee yli 30 dollarilla, ja koska ostokseni ylittivät tällä kertaa summan, paketista löytyi vielä eyelinersivellin (E05) (jonka tietenkin unohdin kuvata). Ihan kiva lisä! Sitä en ole vielä ehtinyt kokeilla.

Sigman siveltimien mukana tuli muuten myös hyvät ohjeet siitä, miten siveltimiä kannattaa pestä ja hoitaa. Voisinkin tehdä aiheesta jossain vaiheessa oman postauksen.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Uusilla siveltimillä kyllä kelpaa sutia uusia meikkejä naamaan. :-)

      Poista

Kiitos kun kommentoit!