sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Tanssista

Hei vaan kaikille! Tänään ajattelin kirjoitella aiheesta, joka on minulle tosi tosi tärkeä. Nimittäin tanssista. Vastasin tässä yhtenä päivänä kyselyyn, jossa selvitettiin kokemuksia tanssista ja omasta kehosta ja huomasin, että tämähän on aihe, josta haluan kirjoittaa. Joten tässä ollaan.

Tanssi tuli minun elämääni kuutisen vuotta sitten. Olen siis aloittanut tanssiharrastuksen vasta aikuisiällä enkä esim. lapsena ole käynyt baletissa tai harrastanut muuten tanssia. Miten sitten päädyin aloittamaan aikuisena? En oikein itsekään tiedä. Luulen, että olen aina halunnut ja haaveillut tanssista, mutta minulla, kuten varmaan monella muullakin, oli jotenkin iskostuneena päähän ajatus, että jos et ole aloittanut lapsena, se juna on mennyt jo. Mutta eihän se olekaan niin! Joten jos joku teistä lukijoista miettii, onko liian myöhäistä aloittaa: ei ole! Koskaan ei ole liian myöhäistä!

Ja miten onnellinen olenkaan, että silloin kuusi vuotta sitten ylitin sen kynnyksen ja päätin lähteä kokeilemaan. Sillä, niin, tämän tajusin jokin aika sitten, ja siihen tarvittiin, ehkä vähän hassusti, erään tuttavan ihana kommentti. Mutta siis olen löytänyt elämäni rakkauden. Se ei ole ainoa eikä toivottavasti viimeinenkään, mutta yksi niistä. Ja jokainen, joka on elämässään saanut suuren rakkauden kohdata, tietää, miten valtava onni se on.


Kun olen tanssisalissa, tunnen, että kuulun sinne. Kun musiikki alkaa soida ja lähdemme liikkeelle, se vaan tuntuu niin oikealta. Ei sen tarvitse edes olla mitään erityisen ihmeellistä, vaikka vain alkulämmittely tai plié-sarja. Mutta se tunne, minä, musiikki, liike. Minä tanssin. Välillä se on niin ihanaa, että alkaa vähän itkettää. Mutta hyvällä tavalla.

Ja se kehonkuva sitten. Totta kai tanssi muokkaa kroppaa ja saa silläkin tavoin aikaan positiivisia muutoksia. Mutta kyse on paljon muustakin. Paljon paljon muustakin. Voin sanoa, että melko lailla inhosin vartaloani ja itseäni noin elämäni 30 ensimmäistä vuotta. Vasta ihan viime vuosina olen vähitellen alkanut oppia hyväksymään itseni ja oman kroppani - en ole täydellinen, mutta onhan minussa ja kehossani paljon hyvääkin. Ja tanssilla on ihan varmasti ollut tämän oppimisessa ja itseni hyväksymisessä iso rooli.


Varmaan tiedätte sen tunteen, kun näkee itsestään kuvan tai vaikka videon omasta suorituksesta ja näkee siinä vain kaikki omat virheet. Minulle niin käy edelleenkin, useimmiten. Mutta silti, en tiedä, onko muutos alkanut tapahtua tänä kesänä, ehkä se on saanut alkunsa jo aikaisemminkin, mutta jotenkin tuntuu, että se on nyt ottanut ehkä pienen harppauksen eteenpäin. Koska vaikka näen edelleen ne virheet, pystyn myös näkemään onnistumiset ja hyvät puolet. Ja myöntämään, että olen onnistunut, minustakin on johonkin ja että se voi olla ihan omaa ansiotani.

Itse puhun tanssista lajina, jossa keho itsessään ei ole tavoite vaan väline ja työkalu. Tykkään käydä salillakin, mutta pelkkä treenaaminen kehon muokkaamiseksi ei minusta vain olisi kovin mielekästä tai kiinnostavaa ainakaan pidemmän päälle. Tanssissakin keho kyllä muokkautuu paljonkin, mutta silti tärkeintä ei ole se, miltä kroppa näyttää vaan mitä se pystyy tekemään. Ja se se vasta ihmeellistä onkin! Kuinka se taipuu johonkin liikkeeseen, ponnahtaa korkeaan hyppyyn, pystyy pyörimään piruetin, nappaa jonkin koreografian pätkän ja kykenee toistamaan sen.

Ja miten mahtava tunne se on, kun huomaa pystyvänsä tekemään noita juttuja! Minä! Minun kehoni pystyy tähän!


Eihän tanssi tietenkään ole pelkkiä onnistumisen hetkiä, ei todellakaan; tanssi on vaikeaa eikä oppiminen ja itsensä haastaminen lopu koskaan. Tästä tietenkin seuraa, että myös epäonnistumisia ja virheitä riittää ja voitte uskoa, että osaan niitä myös tuskailla ja harmitella! ^_^

Mutta siitä huolimatta ja ehkä osittain myös juuri siksi, kun on kokenut ne kymmenet ja sadat ja tuhannet epäonnistumisen ja epätäydellisyyden hetket. Se hetki, kun omalla keholla pystyy tuottamaan jotakin kaunista ja ihmeellistä, edes pienen hetken ajan. Se on vaan maagista.

Miten sellaista kehoa ei voisi olla rakastamatta? Ja haluamatta sille hyvää? Jotta se pystyy jatkossakin tekemään noita pieniä ihmeitä, mahdollisimman pitkään ja mahdollisimman hyvin.


Miltä teistä tällaiset ajatukset kuulostavat? Löytyykö täältä muita tanssin harrastajia? Tai oletteko tehneet samanlaisia havaintoja ehkä jonkin muun lajin tai harrastuksen tai kokemuksen kautta?

Ihanaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa kaikille!

maanantai 21. syyskuuta 2015

Mun uusi Yumiko

Joku teistä ehkä vielä muistaa ensimmäisen Yumikon balettipukuni, joka vihdoin saapui luokseni viime vuodenvaihteessa. Yumikon puvuissa on se hauska puoli, että niihin jää helposti koukkuun. Yumikon pukujen ideana on, että puvut valmistetaan tilauksesta ja asiakas voi valita puvun mallin ja koon lisäksi puvun materiaalin ja värin sekä itse puvulle että Yumiko-puvuille niiden tunnusomaisen ilmeen antaville reunuksille.

Koska malleja on suht paljon ja jokaiseen voi valita minkä tahansa värin ja materiaalin Yumikon värivalikoimasta ja vielä lisäksi puvun reunukset mistä tahansa Yumikon väristä ja materiaalista, on yhdistelmiä aika loputon määrä. Ja miten ihanaa puuhaa niitä onkaan pyöritellä ja pohtia eri yhdistelmiä! ^_^

Viime kevät minulla oli tosiaan vähän hiljaisempaa balettiharrastukseni kanssa, sillä keskityin enemmän streetlajeihin ja panostin kisatreeneihin. (Ah ja ne kisat! Niistä voisin tehdä ihan oman postauksen!) Nyt olen taas palannut myös baletin pariin ja muuten myös pukenut kärkitossutkin jälleen jalkaan, hui, joten balettipuvuille on taas enemmän käyttöä. Harkitsin jo uuden Yumikon puvun tilaamista, mutta sitten törmäsin Facebookin balettikirppiksellä tähän ihanuuteen:




Malli on Yumikon Heather, materiaalina nylon ja värinä N-Titanium ja trimmien eli reunusten värinä N-Lemon. Väri, materiaali ja malli ovat sellaisia, että en näihin varmastikaan olisi päätynyt, jos olisin itse puvun väreineen ja materiaaleineen valinnut Yumikolta, mutta ah miten i-ha-na tämä on! Tykkään ihan hirveästi puvun sporttisen raikkaasta ilmeestä ja tuo sitruunankeltainen trimmi on vaan niin herkullisen upea! Tässä vielä vilautus, miltä puku näyttää päällä:


Tykkään myös puvun materiaalista nylonista, joka on hivenen kiiltävää, vaikka en sitäkään välttämättä olisi itse pukuun valinnut. Nylonissa hikijäljet kuulemma näkyvät helpommin, mutta no, minusta hikoilemeninenkin nyt vähän niin kuin kuuluu asiaan, kun treenataan. Ja nyt kun minulla tuo puku on, olen tosi tyytyväinen myös materiaaliin. Kohta selviää sitten ihan käytännössäkin, miten puku toimii, sillä otan sen varmaankin tällä viikolla käyttöön tunneilla.

Mitäs tykkäätte puvusta? Entä ylipäätään näistä balettiaiheisista postauksista?

Ihanaa viikkoa kaikille!

maanantai 14. syyskuuta 2015

Täällä taas

Hei vaan pitkästä pitkästä piiiiiitkästä aikaa! Mitenköhän tämä pitäisi aloittaa? Ensinnäkin anteeksi todella pitkäksi venyneestä hiljaisuudesta. Elämässäni kävi keväällä sellainen myllerrys ja menin sellaisesta mankelista läpi, että kesä on mennyt lähinnä palasia keräillessä ja kokoillessa ja kaikesta toipuessa. Sitä jakamisen ilon tarvetta ja tunnetta, joka on ollut tämän oman pikku blogini perusta koko sen pienen iän ajan, ei vaan ole tullut. Liikaa surua minussa. Väkisinkään en ole osannut kirjoittaa, se tuskin olisi ketään ilahduttanut ja väkinäisyys olisi varmasti paistanut läpi. Että niin, kovilla on oltu, mutta sellaista elämä välillä on. Nyt kuitenkin vähitellen palaset alkavat taas asettua kohdilleen ja elämä ainakin jonkinlaisiin uomiinsa.

Muutama päivä sitten blogini tuli puheeksi hyvän ystäväni kanssa. Ja hän istutti minuun ajatuksen, että voisin taas viritellä blogia eloon. Joten. Täällä ollaan. Varovaisesti kurkistelemassa, minkäslaista täällä taas olikaan. Yhtään en uskalla luvata mitään. Mutta katsotaan, mitä elämä ja tulevaisuus tuo.

Blogin aihepiirikin saattaa jatkossa vähän muuttua, sillä uusia tuotteita ja ostopostauksia ei varmasti tulla näkemään yhtä paljon kuin ennen. Ihan yksinkertaisesti siitä syystä, että taloudellinen tilanteeni ei nyt anna myöten kovin ahkeralle shoppailulle. Shoppailukuningatar ei nyt shoppaile niin paljon. On muuten jännä, miten siihenkin tottuu. Tässä juuri yhtenä päivänä kävelin oman postini ohi ja tajusin, ettei ole tullut käytyä siellä aikoihin. Vaikka ennen juoksin siellä harva se päivä hakemassa jotain nettishoppailupakettia. Hyvin sitä näköjään pystyy elämään ilmankin. ^_^

Mutta siis takaisin blogin aihepiiriin. Minulle tämä blogi on aina ollut kauneusblogi kauneus-sanan laajassa merkityksessä. Joten voisin jatkossa ehkä kirjoitella enemmän muustakin kuin kosmetiikasta, kauniita asioitahan maailmaan onneksi mahtuu. Esimerkiksi tanssi. Sitä elämässäni riittää edelleen. Onneksi. Ilman sitä en varmasti olisi selvinnyt. Ja tietenkin olisi kiva kuulla teiltä lukijoilta, mistä haluaisitte lukea!

Ja jotta tämä ei menisi pelkäksi eksistentiaaliseksi jorinaksi, niin esittelenpä teille yhdet kynsi-ihanuudet. Rakkaus kynsilakkoihin ei nimittäin ole hävinnyt minnekään ja onneksi kokoelmistani löytyy ihan huikea määrä kaikenlaisia ihanuuksia. Tässä siis yksi yhdistelmä:





Tämä söpöys syntyi yhdistelmällä OPIn Don't Bossa Nova Me Around ja Hare Polishin The Teen Queen. Tässä vielä pullokuva:
'

OPIn Don't Bossa Nova Me Around on vaaleanpunaiseen häivähtävä nude cremelakka OPIn kevään 2014 Brasilia-kokoelmasta, The Teen Queen taas Hare Polishin kevään 2013 The Last Queen of France -kokoelmasta väritön päällys/koristelulakka, jossa on värittömässä pohjalakassa eri kokoisia vaaleanpunaisia ja vaaleansinisiä kimallehippusia sekä ihan pienen pientä sinistä kimalletta, josta ehkä näkyy häivähdys tuossa viimeisessä kynsikuvassa (jos Blogger suo).

Tällaista siis tänne ja tällä kertaa. Ihanaa viikkoa teille kaikille ja toivottavasti nähdään ja kuullaan taas pian! ^_^