perjantai 12. lokakuuta 2012

Pinkki päivä

Tänäänhän on taas Pukeudu pinkkiin -päivä, joka on kaltaiselleni vaaleanpunafanille loistava syy, no, pukeutua siihen pinkkiin. Aamulla vaatekaapilla meinasi kuitenkin iskeä tenkkapoo, sillä nykyisessä garderoobissani on yllättävän vähän vaaleanpunaisia vaatteita. Tai kyllä niitä on, mutta koska harrastan balettia ja vaaleanpunainen ja baletti ovat niin luontainen yhdistelmä (mistähän sekin muuten johtuu?), on nykyään valtaosa mun vaaleanpunaisista vaatteista treenivaatteita. Joten niihin oli nyt sitten päivän asuvalinnassa tyytyminen ja turvautuminen.

Mutta joo, ei hätää, jätin ne vaaleanpunaiset chenilleshortsit (jollaiset muuten ihan oikeasti omistan!) kotiin ja valitsin asuksi tämän viime keväänä Lontoon-reissulla ostamani (ihanan!) Royal Ballet'n hupparin.



(Nyt on kyllä pakko munkin marista siitä, mitä tämä Blogger tekee kuville: näköjään paitsi imee värit, myös tekee niistä tuhruisia. Teitä varmaan lohduttaa kovasti tieto, että alkuperäisessä kuvassa tuo selässä oleva logo näkyy ihan kohtuu hyvin. No, ei näy enää.)

Huppari on osa italialaisen tanssivaatemerkin Freddyn ja Royal Ballet'n yhteistyönä syntynyttä vaatekokoelmaa. Valitettavasti en ole törmännyt näihin missään muualla kuin Lontoon Royal Opera Housen omassa myymälässä. Aikaisemmin ROHilla oli ainakin pari tuotetta myynnissä omassa verkkokaupassaan, mutta enää en löytänyt niitäkään.

Pienen googlettelun jälkeen löysin pari vaatekappaletta Planet Dancen nettikaupasta.

Ja siis Pukeudu pinkkiin -päivähän on osa Syöpäsäätiön Roosa nauha -kampanjaa, jolla tuetaan suomalaista rintasyöpätutkimusta. Roosasta nauhasta voit lukea lisää täältä. Vielähän tässä on aikaa pinkkipukeutua, ja lisäksi tämä tänään alkava viikonloppu on Roosa nauha -viikonloppu, josta löytyy myös lisäinfoa tuolta Roosan nauhan nettisivuilta.

4 kommenttia:

  1. hi Sara, sorry my Finnish is limited to the songs of Jenni Vartainen but thank you for commenting on my blog. I got my Oribe from Dutch website http://www.haar-producten.nl/Oribe-c-312.html
    and they stated that they are willing to ship outside Holland, only send them an email about the shipping quotes...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Birkinbagbeauty and thank you for visiting my blog! I'm sorry it's only in Finnish but I'm glad to hear you like Jenni, she is a great singer. :-) Also thank you for the website and link; my Dutch is even more limited than your Finnish but I think shopping is so universal activity that I'll manage it even in Dutch. :-D

      Poista
  2. Olen pitkään miettinyt, ovatko pinkki ja vaaleanpunainen synonyymejä. Mitä mieltä olet? Huomaan itse ajattelevani, että pinkki on räikeä ja kirkas, vaaleanpunainen hento ja herkkä väri. Huomaan kuitenkin myös, että nimityksiä käytetään rinnan ja ristiin, enkä ole yhtään varma oman tulkintani oikeellisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm, hyvää pohdintaa ja olen kyllä kanssasi samaa mieltä. Pinkki on mielestäni se, mitä englanniksi kutsutaan hot pinkiksi, ja vaaleanpunainen tosiaan se hempä, hailakampi väri. Ja sittenhän on vielä roosa, joka on taas oma värinsä. Toisaalta sitten taas jos ajattelee pukeudu pinkkiin -päivää, on minusta ihan ymmärrettävää, että siinä käytetään pinkki-sanaa, vaikka tarkoitettaisiin vaaleanpunaista. Ainakin minusta vaalenapunainen päivä kuulostaa vähän kankealta. Englanniksihan nämä kaikki Syöpäsäätiön käyttämät kolme väriä (pinkki, roosa ja vaaleanpunainen) ovat tosiaan vain pink: wear it pink day, pink ribbon jne. Suomi vaan on niin hankala - ja pitkäsanainen! - kieli. :-)

      Poista

Kiitos kun kommentoit!