lauantai 1. kesäkuuta 2013

Kesää kynsillä

Heippa kaikille ja anteeksi tämä hiljaisuus ja harvat postaukset! Toukokuu ja etenkin sen pari viimeistä viikkoa olivat aika haipakkaa, mutta nyt onneksi helpottaa! Jahka saan toivuttua (=nukuttua!) kiireistä, varmasti aktivoidun taas täällä blogirintamallakin.

Tänään kaivoin ihanan kesäpäivän (ja vapaapäivän!) kunniaksi kynsitarrat esiin. En ole niihin koskenutkaan taannoisen kohtuullisen epäonnisen kokeiluni jälkeen, mutta koska olen aikaisemmin onnistunut niiden kanssa paremmin varpaankynsille käytettynä ja sandaalikausihan on jo täällä, päätin rohkaista mieleni.

Päädyin tällaisiin Fashionfornails-nettikaupasta tilaamiini tarroihin:


Nämä tarrat toimivat niin, että pakkauksesta valitaan lähinnä kynnen kokoa oleva sopiva tarra, irrotetaan tarra taustapaperista ja asetetaan kynnelle ja sitten vaan viilataan ylimääräinen tarra pois tavallisella kynsiviilalla. Näille tarroille plussaa helppokäyttöisyydestä eli tarrat olivat aika pehmeää materiaalia ja ylimääräinen osa oli suht helppo viilata pois. Varpaiden kanssa kynsitarrojen laittaminen on kyllä melkoista taiteilua, sillä mitä pienempi kynsi, sen hankalampaa tarra on saada osumaan kohdalleen ja pysymään paikoillaan. Isovarpaiden kynsille sainkin tarrat ihan hujauksessa, mutta muihin kynsiin se vaati hieman enemmän taiteilua. Nyt vaan pidetään peukkuja, että tarrojen liima kuivuu hyvin ja tarrat myös pysyvät kynsillä.

Sillä vaikka tarrojen laittaminen oli (meikäläisen taidoilla) melkoista väkertelyä, se kyllä kannatti:

Kesävarpaat!

(Tästä kuvasta tulee niin lomafiilis. Onko pakko mennä vielä töihin?)

Vielä lähikuva.

Tarroissa on siis valkoisella pohjalla hopeisia pisteitä ja mustia perhosia. Ihanan kesäiset ja samalla jotenkin tyylikkäät. Tykkään! Ja ehkä varpaankynsissä pienet virheet on helpompi antaa anteeksi, sillä enimmäkseen niitä ei kuitenkaan näe, varpaita kun harvemmin tulee tuijoteltua kymmenen sentin päästä toisin kuin sormenkynsiä. ^_^ Näihinkin jäi ehkä johonkin kohtaan pieniä rakoja tai kynnen reunaan viilattuun kohtaan vähän röpöä, mutta kokonaisuuteen olen tyytyväinen. Ja jos nämä pysyvät yhtä hyvin kuin aikaisemmin käyttämäni kynsitarrat, pysyvät kynnet siistinä vähintään pari viikkoa, hyvässä lykyssä pidempäänkin - vaikka niitä kolhisisi tanssisalin lattiaan tai muualle. Ohjeen mukaan näitä ei tarvitse kynnelle liimaamisen jälkeen viimeistellä mitenkään, mutta lisäsin varmuuden vuoksi kerroksen päällyslakkaa.

Ihanaa kesäviikonloppua kaikille!

4 kommenttia:

  1. aivan ihanat noi! Pitäis joskus itsekin kokeilla :)

    www.many-little-dreams.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :-) Kannattaa ehdottomasti kokeilla, jopa tällainen tumpelo kuin minä saa tällaisilla koko kynnen tarroilla kohtuu helposti kivat ja vähän erilaiset kynnet. Aikaakaan ei varmaan loppujen lopuksi mene enempää kuin lakkaamiseen ja yleensä nämä kyllä kestävät lakkausta paremmin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Ihanaa kun on kesä!! :-)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!