sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Vielä vähän alejuttuja

Mitenkäs teidän juhannus meni? Minä vietin ihan perinteisen mökkijuhannuksen yhdessä mieheni ja kissojemme kanssa, tuli syötyä hyvin, nukuttua paljon, saunottua ja möngittyä puutarhatöissä. Kivaa oli, vaikka ei tuo nyt hirveästi eronnut meidän normi kesäviikonlopusta. Mitä nyt liikennettä oli vähän enemmän ja meidän mökkikylälläkin oli vähän elämää ja ääniä. ^_^

Juhannushan on perinteisesti markkeerannut paitsi yötöntä yötä ja keskikesää, myös kesäalennusmyyntien alkua. Siksi ajattelinkin tänään vilauttaa teille vielä muutaman edellisestä alepostauksesta pois jäänyttä hankintaa, vähän niin kuin pohjustamaan ja tuomaan inspistä huomiselle, kun alet toivon mukaan pyörähtävät täydellä voimalla käyntiin. ^_^ Nämä(kin) hankinnat tein Stockmannin alessa, joka siis alkoi jo reilu viikko sitten.



Tosca Blun lompakko.

Olen etsinyt uutta lompakkoa ainakin vuoden verran. Minulla on ihana Furlan kirkkaansininen kiiltonahkainen lompakko, jonka olen ostanut Barcelonasta, mutta se alkaa valitettavasti olla jo aika kulunut, lompakko kun joutuu kestämään kovaa kulutusta. En oikein edes tiedä, miten tästä uuden lompakon hankkimisesta on tullut tällainen elämää suurempi asia. Olen jo monta kertaa ollut ostamassa jotain Marc Jacobsin tai Alexander McQueenin ihanuutta jostain nettikaupasta, mutta aina se on jäänyt. Ja toukokuussa Amsterdamin lentokentällä olin jo päättänyt ostaa suloisen Red Valentinon persikkavaaleanpunaisen nahkalompakon. Minun piti vain käydä muualla ja mennä sitten ostamaan se. No, en mennyt.

Joten tämä Tosca Blun lompakko on jonkinlainen työvoitto. Lisäksi olen tällä hetkellä aivan hurahtanut tuohon korallinpunaiseen väriin. Lompakosta sai vielä ihan reilun alennuksen, sen ovh oli n. 99 euroa ja nyt alessa sillä oli hintaa 59,90.



Moda di Fauston avokkaat.

Nämä Moda di Fauston avokkaat eivät ehkä ole maailman jännittävimmät, mutta toisaalta ne ovat kivan klassisen tyylikkäät. Lisäksi joudun nykyään kävelemään työmatkallani jonkin verran, joten on pakko yrittää suosia kenkiä, joilla se onnistuu suht kivuttomasti. ^_^ Näiden ovh oli n. 150 euroa ja alessa niille jäi hintaa 93 euroa.

Ei muuta tällä kertaa. ^_^ Huomenna ajattelin kyllä suunnistaa keskustaan katsastamaan aletarjontaa. Minkälaisia alesuunnitelmia teillä on? Onko jotain erityistä aletähtäimessä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!