maanantai 29. huhtikuuta 2013

Se aika vuodesta

Taas on se aika vuodesta, kun aurinko alkaa lämmittää ja me peräpohjolan asukit ryhdymme kuoriutumaan lukemattomista talvivaatekerroksista ja paljastamaan ihoamme auringon suloisesti lämmittäville säteille. Koska useimmat meistä ovat olleet sellaiset yhdeksän kuukautta ilman niitä ruskettavia UV-säteitä, paljastuu talvivaatekerrosten alta ja kaiken kansan nähtäville sitten kerrassaan ihana kelmeän kalpea iho.

Onneksi kosmetiikkateollisuus tulee tässäkin meille avuksi: thank God for self tanners! Monet varmaan tykkäävät käyttää itseruskettavia ympäri vuoden, mutta minä havahdun niiden käyttöön yleensä juuri tässä vaiheessa vuotta. Tässä kaverit, joita olen viime aikoina käyttänyt:

St. Tropez Everyday, Xen-Tan Daily Self-Tan ja Hawaiian Tropic Gradual Bronze.

Koska ihoni on tooodella vaalea eikä edes kesällä saa kovin paljon väriä, tykkään käyttää asteittain päivittäviä itseruskettavia. Niiden kanssa saa olla vähän huolettomampi, laikkuja ei yleensä saa aikaan, vaikka voide ei levittyisi täydellisen tasaisesti, eikä myöskään tarvitse pelätä oranssisuutta. En myöskään ole keksinyt, miten itseruskettajan saisi itse levitettyä selkään, joten usein tyydyn levittämään voidetta vain jalkoihin ja ehkä lisäksi käsivarsiin ja dekolteelle. Näiden kevyttä väriä antavien voiteiden kanssa sekään ei ole ongelma, rajoja ei yleensä tarvitse pelätä.

Ehkä yksi syy siihen, etten käytä itseruskettajia jatkuvasti, on se, että jostain syystä kaikki tähän asti käyttämäni itseruskettajat ovat aiheuttaneet minulle kutisevaa ihottumaa kämmeniin. Minulla on joskus aikoinaan ollut enemmänkin ongelmia kosmetiikkatuotteiden ja käsi-ihottuman kanssa, mutta nykyään ihottumaa ja kutinaa tulee todella harvoin. Siksi onkin outoa, että se näyttää tulevan joka kerta itseruskettajan käytön jälkeen. En sitten tiedä, aiheuttaako jokin itseruskettajien aine (DHA?) minulle allergisen reaktion.

Toinen mistä en tykkää, on juurikin tuon DHA:n haju: se vaan tökkii. Siksi esimerkiksi Doven muuten passeli Summer Glow on jäänyt minulla pois käytöstä. Onneksi nykyään on myös sellaisia itseruskettajia, joissa tuo DHA:n ominaishaju on saatu häivytettyä.

Näistä kuvan tuotteista St. Tropez on sen verran vanha, että en tiedä onko siinä enää tehoja. Xen-Tan ja Hawaiian Tropic ovat viime kesältä ja ainakin Xen-Tan toimii edelleen, testasin sen nimittäin viikonloppuna. Xen-Tanista tulee minun makuuni aika tanakka väri siihen nähde, että sitä myydään asteittain päivettävänä. Siinä on alun perin ollut myös aika voimakas sitruunaisen makea tuoksu. Nyt se on enää aika mieto, mutta se itseruskettavan tyypillinen haju lyö kyllä aika voimakkaasti päälle pian sen jälkeen kun voiteen on levittänyt.

Hawaiian Tropicin asteittaisesta päivettäjästä olen tykännyt paljon, se on hoitanut homman kaikin puolin mallikkaasti: levittyy hyvin, antaa kevyesti väriä, ei jätä raitoja tai laikkuja, hinta kohtuullinen ja saatavuuskin varsin hyvä. Mutta nyt luin Pumpulipupun blogista, että Hawaiian Tropicin maahantuonti olisi lopetettu. Tylsää!

Joten nyt pitäisi sitten löytää uusi suosikki tähän tärkeään joskin ehkä hieman kausiluonteiseen tehtävään. Olisikin kiva kuulla teiltä lukijoilta, minkälaisia kokemuksia teillä on itseruskettavista tuotteista! Onko teillä suosikkeja, joita voisitte suositella muillekin?

4 kommenttia:

  1. Minullakin on testailut käynnissä, että mitä löytäisin korvaamaan tuota ihanaa Hawaiian Tropicia, joka on suosikkini.

    Stockmannin myyjän suosituksesta ostin Garnierin Summerbodyn. Siinä on aivan ihana tuoksu, mutta väri on aavistuksen oranssimpi ja jälki epätasaisempaa kuin Hawaiian Tropicissa. Hintaluokka ym. oli kuitenkin samaa, joten sitä voi hyvin kokeilla. :)

    Lisäksi sain testiin Laveran luonnonkosmetiikan itseruskettajan, sitäkin aion nyt kokeilla. Kirjoittelen sitten vaikka blogiinkin käyttökokemuksia.

    Hirveä itseruskettajakriisi, kun HT:ta ei enää saa. :)

    VastaaPoista
  2. On kyllä niin tylsää, kun löytää jonkun hyvän vakkarituotteen ja sitten sitä ei yhtäkkiä enää saakaan mistään! Mietin jo, löytyisikö Hawaiian Tropicia vielä jostain, suomesta tai ulkomailta, niin sitä voisi ostaa jemmaan. Tosin toistaiseksi etsintäni eivät ole tuottaneet tulosta.

    Tuota Garnierin Summerbodya voisi kyllä kokeilla, hyvä tuoksu ja kohtuullinen hinta ovat iso plussa. Myös apteekeissa myytävän Acon Sun Kissed kiinnostaisi vähän, mutta siitä olen lukenut, että siinä on aika voimakas tuoksu. Olen myös miettinyt, pitäisikö hankkia testattavaksi pois pestävä itseruskettaja, ainakin Rimmeliltä kai löytyy ihan edullinen sellainen, mutta toisaalta en sitten tiedä, maksaako sellainen vaivaa. :-)

    Ja odotan mielenkiinnolla sun kokemuksia Laveran itseruskettajasta!

    Ihanaa vappua! :-)

    VastaaPoista
  3. Ainakaan mä en tykännyt apteekin Aconin itseruskettavista. Pari vuotta sitten kans kuulin niistä suosituksia, mutta mulle jätti tosi epätasaisen värin ja rumia raitoja, sekä se vartalo- että se kasvoille tarkoitettu versio. Ja haju oli kamala! Mun iho on kans tosi vaalea ja rusketun lähinnä albiino-asteikolla. Eli en rusketu (paitsi jos ensiksi palan, ei kovin tervettä...).

    Mä oon pari vuotta käyttänyt Lumenen asteittain päivettävää kosteusvoidetta ja oon siis siitä tykännyt. Se toimii vaaleaihoiselle tosi hyvin, mutta lopputulos voisi olla piirun verran syvempi. Oon käyttänyt sitä aiemmin myös kasvoille, mutta nyt ostin saman merkin kasvoille tarkoitetun itseruskettavan, se ei siis ole tuollainen asteittain toimiva vaan ihan tavis. Ensivaikutelma on hyvä, ainakin kahdella kerralla ei ole jättänyt (kosteusvoiteeseen n. 50/50 sekoitettuna) raitoja ja se on imeytynyt hyvin. Hajunkin kansaa elää! :) Ostin myös kokeeksi Doven asteittain ruskettavan voiteen vartalolle, mutta se ei oikein vakuuttanut. Haisi ja jätti jäljet. Kokeilu siis jatkukoon... :)

    VastaaPoista
  4. Hei hyvä tietää, jätän kyllä Acon itseruskettajat sitten suosiolla kauppaan! Ja hehee, albiino-asteikko kuulostaa tutulta. Yleensä kun olen omasta mielestäni saanut tosi kivasti väriä, ihmiset kyselevät, enkö ole ollut koko kesänä yhtään ulkona. :-D

    Lumenenkin itseruskettajia voisin nyt taas testata, jos kerran sinäkin olet niistä tykännyt. Olen niitä kokeillut joskus vuonna kivi, mutta ainakin silloin "kevyesti päivettävä" tarkoitti jopa mun supervaalealla iholla niin kevyttä, että vaikutus oli käytännössä nolla. :-)

    Hyvä muuten tietää myös Dovesta, ettei se ilmeisesti ole muuttunut ainakaan parempaan suuntaan. Silloin joskus kun sitä käytin, se mun mielestä antoi sävyä suht kivasti, mutta se haju kyllä tökki. Jotenkin noissa asteittain ruskettavissa siedän hajua vielä huonommin, kun niissähän ideana olisi käyttää tuotetta usein ja tavallisen kosteusvoiteen tilalla, joten ei sitä viitsisi heti käydä pesemässä poiskaan.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!