keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Kynsilakkojen koti

Tänään ajattelin vilauttaa teille vähän kynsilakkakokoelmaani ja erityisesti sitä, miten olen ne kotiini majoittanut. Ja jo tässä vaiheessa varoituksen sana: jos et kestä ihmisiä, jotka tuhlaavat rahansa kaikenlaisiin turhanpäiväisyyksiin kuten kynsilakkoihin, älä lue pidemmälle. ^_^ En ole lakkojeni määrää laskenut, mutta kyllä, niitä on. Aika monta.

Nykyään olen siitä onnekkaassa asemassa, että meillä on koti, jossa on aika kivasti tilaa tälle minun harrastukselleni eli kosmetiikalle. Meillä on kaksi vessaa, ja olen saanut majoittaa meikkini niistä toiseen. Joten varmaan ensimmäisenä viikonloppuna muutettuamme hankin kunnon kosmetiikkafriikin tapaan tämän:

Helmer ja pakki.

Ikean Helmer on kerrassaan loistava keksintö ja ratkaisu etenkin kynsilakkojen säilytykseen. Sehän on alun perin kai tarkoitettu työtilojen laatikostoksi ja se löytyykin Ikeasta toimistokalusteiden joukosta eikä esimerkiksi kylppäri- tai säilytyskalusteista. Koska se kokonsa puolesta sopii täydellisesti kynsilakkojen säilytykseen ja on todella, hmm, kustannustehokas (hinta on ainakin tällä hetkellä 39,95), on se tainnut valloittaa kosmetiikka- ja kynsilakkafanien kodit ympäri maailman. Helmerini päällä muuten majailee meikkipakkini, joka on ostettu Bauhausista ja siis kaiketi alun perin tarkoitettu työkalupakiksi. ^_^ Siitäkin taisin lukea vinkit jostain blogista, paljon halvemmaksi tuli kuin "oikean" meikkipakin ostaminen.

Helmerini kahdessa ylimmässä laatikossa majailee meikkejäni (ne ehkä esittelen teille joskus myöhemmin), mutta loput laatikot on omistettu lakkakokoelmilleni.

China Glaze & Zoya.

Ensimmäisessä laatikossa asustavat China Glazen ja Zoyan lakkani. China Glazen lakkoja minulla on eri merkeistä selvästi eniten, varmaan osittain siksi, että CG julkaisee paljon (kiinnostavia) kokoelmia pitkin vuotta, lakat ovat aika edullisia ja niitä saa monista nettikaupoista, joista lakkani useimmiten hankin. Zoyan lakoista pidän tosi paljon, mutta viime aikoina niitä on ollut vähän vaikeampi löytää ja kokoelmatkaan eivät ehkä ole olleet hirveän kiinnostavia. Mutta laadultaan Zoyan lakat ovat kyllä tosi hyviä ja tasalaatuisia, ja Zoyalta ovat myös parit kaikkien aikojen lempparilakkani.

Sekalaiset. ^_^

Kerrosta alempana pitää majaansa aika sekalainen seurakunta eli muutama omistamani Color Clubin ja Nubarin lakka sekä suht iso joukko erilaisia "halpismerkkien" lakkoja, kuten Nyx, Models Own ja LA Colors.

Essie, Orly yms.

Sitten taas seuraavassa laatikossa pitävät majaa mun Essien ja Orlyn lakkani, Nfu Oh:t, Hitsit, Macit ja muutamat omistamani selektiivisten merkkien eli Chanelin, Diorin ja YSL:n lakat. Ja kuten kuvasta näkyy, lisäksi liuta muita ehkä vähän laadukkaammaksi laskemiani lakkoja, kuten Jessicaa, Nails Inciä ja onpa mukana yksi Deborah Lippman ja Paul & Joekin.

OPIt.

Alimmainen laatikko on sitten omistettu mun OPI-lakoilleni, joita ei ehkä ole ihan valtavasti, mutta nyt kun olen taas löytänyt pari OPIa myyvää nettikauppaa, kokoelma on alkanut jälleen kivasti kasvaa (ja kohta se muuten laajenee parilla Bond Girls -lakalla!).

Ihanan Helmerin lisäksi hankin vähän myöhemmin Ikeasta lisää toimistokalusteita, jotka sopivat loistavasti meikkien ja muun kosmetiikan säilytykseen:

Ikean Alex.

Tähän Alex-lipastoon mahtuu jo niin paljon tavaraa, että osa laatikoista on tyhjänä, vaikka säilytän tässä meikkien lisäksi korujani. Yksi laatikoista on omistettu sekalaisille kynsitarvikkeille, kuten uusille kokeilua odottaville lakoille, viiloille ja tarroille sekä käyttöönottoa odottaville muille kosmetiikkatuotteilleni.

Uusia lakkoja, viiloja ja kosmetiikkajemmoja.

Alexini päällä on muuten mun ihana kivikokoelmani:

Happy stones.

Nämä kaikki olen kantanut eri reissuiltani Nizzasta, jossa ranta koostuu pääasiassa tällaisista pienistä meren sieläksi hiomista kivistä. Näiden sileys ja pehmeä muoto lumoavat minut joka kerta Nizzassa käydessäni enkä voi olla poimimatta aina pari kiveä mukaani. Kotona otan jonkun kivistä aina välillä käteeni ihan vaan tunteakseni, kuinka sileä se on. Miten joku niin kova voi olla samalla niin pehmeä?

2 kommenttia:

  1. Mistä tilaat sun OPIt? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olen tilaillut enimmäkseen Salenaililta ja jotain myös Nailetc:lta ja Transdesignilta. Kaikki ovat toimineet hyvin, suht nopea toimitus vaikka tulevat USAsta, halvempaa kuin meidän kaupoissa ja uudet kokoelmat tulevat nopeammin myyntiin.

      Poista

Kiitos kun kommentoit!