tiistai 19. maaliskuuta 2013

Nizzan-ostoksia - taas

Tein viime viikolla siis taas pienen talvilomamatkan Nizzaan, josta tulee koko ajan vaan rakkaampi paikka minulle. Jos saisin valita, viettäisin koko talviajan siellä ja tulisin Suomeen sitten säiden lauhduttua ja kesän ajaksi. Ihana kaupunki, ihana aurinko, ihana Välimeri. <3 Tämän reissun tunnelmia voi käydä kurkkaamassa täällä.

Yksi matkapäivistäni osui sunnuntaille, jolloin kaupat ovat Nizzassa pääosin suljettuna, mutta koska olin tällä kertaa reissussa yksin, ehdin kyllä siitä huolimatta shoppailla varsin tehokkaasti. ^_^ Tänään ajattelin esitellä teille kosmetiikkaostokset ja loput sitten myöhemmin. Kerron tuotteista aika lyhyesti (koska niitä on aika paljon...), mutta jos joku näistä kiinnostaa ja haluatte tarkempaa tietoa, kyselkää ihmeessä!

Ja sitten mennään:

Sephoran huulikiiltokynä, suihkugeeli, kynsilakka ja vartalovoide.

Make Up For Ever High Definition -puuteri ja High Definition -peiteväri.

Nizzassa on ihana iso Sephora, joten se kuuluu luonnollisesti pakollisiin käyntikohteisiini. ^_^ Tällä reissulla meinasi tosin käydä vähän huonosti, sillä sunnuntaina Sephorankin ovet pysyivät suljettuina, ja kun sitten maanantaiaamuna marssin sinne melkein jo innosta täristen, oli ovella lappu, että myymälä on suljettu inventaarion vuoksi! Onneksi parin sadan metrin päässä sijaitsee Nice Etoilen kauppakeskus, jossa on vähän pienempi Sephoran myymälä. Siellä valikoimat ovat pienemmät eikä kaikkia merkkejä (mm. Nars, Bobbi Brown ja Too Faced) ole myynnissä ollenkaan, mutta ainakin pääsin Sephoraan. Ja kuinka ollakaan, kun myöhemmin illalla kävelin isomman Sephoran ohi, se olikin auki! Joten oli hyvä syy piipahtaa sinnekin. ^_^

Mulla oli selvästi jokin vaaleanpunaisen tarve ensimmäisellä käynnilläni, sillä ostoskoriin päätyivät Sephoran oma suihkugeeli ja vartalovoide hempsakan vaaleanpunaisissa pakkauksissa, tuoksuna huumaavan ihana pioni. Olen nyt tykästynyt näihin Sephoran vartalonhoitotuotteisiin, sillä ne ovat aika edullisia (suihkugeeli 2,90 euroa ja vartalovoide 7,90) ja tuoksu- ja samalla värivalikoima on tosi iso. Lisäksi ostin Sephoran oman kynsilakan helmiäisenhohtoisena vaaleanpunaisen sävyssä. Päivän toisella Sephora-käynnilläni mukaan tarttui vielä Sephoran huulikiiltokynä sekä Sephoran vanulappuja, joista en nyt ottanut kuvaa. Huulikiiltokynä toimii samalla periaatteella kuin Cliniquen ilmeisesti aika hitiksi noussut Chubbu Stick eli väri kierretään ulos hylsyn sisältä eikä siis onneksi kynää tarvitse teroittaa.

Lisäksi ostin Make Up For Everiltä High Definition Concealer -peitevärin, jonka pitäisi ainakin Sephoran myyjän mukaan toimia sekä silmänalusiholla että muutenkin peittämään ihon pieniä virheitä. Ensimmäisen pikatestauksen perusteella tämä tuntuu sulautuvat ihoon hyvin eikä "kakkuunnu" ainakaan kovin helposti ohuella silmänalusihollakaan. Mukaan lähti myös MUFEn High Definition -puuteri, joka minulta löytyy ennestäänkin ja joka on minusta aivan loistotuote. Nyt sen pakkaus on uudistunut, purkki on nyt aikaisempaa leveämpi ja siihen on lisätty sihti. Molemmat uudistukset ovat mieleeni, sillä nyt isompikin puuterisivellin mahtuu purkkiin ja sihti pitää huolen, ettei koko purkin sisältö levähdä etenkin jos puuteria pitää vaikka matkoilla mukana. Hyvä syy siis ostaa tätä varastoon. ^_^

Bioderman puhdistusvesi.

Caudalien puhdistusvaahto, Avenen käsivoide x 2 ja Caudalien Beauty Elixir.

Tällä reissulla ehdin kierrellä hyvin myös Nizzan apteekkeja, joissa on ihan omanlaisensa valikoima kosmetiikkaa - apteekkeja myös on ihan joka nurkalla, joten tarjontaa riittää! Bioderman Créaline H2O -puhdistusvettä on hehkutettu niin paljon eri blogeissa, että se oli vaan pakko ostaa. Monessa apteekissa siitä oli kampanjatarjous, jossa olisi saanut kaksi pulloa vähän alle 20 eurolla, mutta koska en tätä ole aikaisemmin kokeillut, halusin vain yhden pullon (jossa siinäkin siis on tavaraa ihan reilusti, 500 ml). Lopulta onnistuin löytämään tämän hintaan 9,90 euroa.

Nizzan apteekeissa myydään monia meidänkin apteekeissa myynnissä olevia sarjoja, kuten Vichyä ja Avènea, mutta myös mm. Biothermin, Weledan, Benecosin ja monien minulle entuudestaan tuntemattomien merkkien tuotteita. Yksi minua jo jonkin aikaa kiinnostanut sarja, johon apteekissa törmäsin, on Caudalie, ja kun löysin sen puhdistusvaahdosta ja Beauty Elixisiristä tällaiset kokeilukokoiset tuotteet, oli ne ihan pakko napata mukaan. Avènen Cold Cream -käsivoide taas oli 50 ml:n tuubeissa tuplapakkauksessa "supertajouksessa", ja koska olen käsivoiteesta pitänyt ja tämä Suomen ikuiselta tuntuva talvi on kuivattanut käteni ihan koppuroiksi, siirtyi sekin ostoskoriin.

Marseillen saippuaa x 4.

Minulla on pienimuotoinen pakkomielle tai ainakin intohimo saippuoita kohtaan ja Nizza on kyllä La Saippuakaupunki. Marseille-saippuoiden koti Marseille on ihan lähistöllä, ja Nizzan vanhasta kaupungistä löytyykin kokonaisia myymälöitä, joissa myydään Marseillen saippuaa kymmenissä eri väreissä, tuoksuissa ja koossa. Kuka voi vastustaa tällaisia! Minun pakettini saippioiden tuoksuina on vihreä sitruuna, meloni, laventeli ja lootus.

Chanelin kynsilakka sävyssä 637 Malice ja Chanelin kivipuuteri.

Fragonardin Miniatures Eau de Toilette Les Naturelles, 5 x 7 ml. 

Mun tax free -ostokset olivat tällä kertaa aika maltilliset, mikä ainakin osittain johtuu siitä, että minun piti palata Frankfurtin kautta ja olin vähän laskenut, että jatkolentoa odotellessa minulla on hyvin aikaa shoppailla Frankfurtin kentällä. No, paluulentohan peruuntui Frankfurtin kentän sulkeneen lumimyrskyn vuoksi ja lensin sitten takaisin Münhenin kautta, missä minulla oli sen verran tiukka vaihto, ettei aikaa ostoksille jäänyt. Nizzan kentällä tuli kyllä vietettyä aikaa sitten senkin edestä, mutta monen tunnin odottelun jälkeen ei kyllä ollut hirveästi intoa shoppailuun. Lisäksi Nizzan kentän kosmetiikkavalikoima on aika pieni eivätkä hinnatkaan ole mitenkään huikean halvat, joten säästin kovassa käytössä ollutta Visaani tässä vaiheessa vähän.

Jotain sentään piti ostaa, tietenkin. ^_^ Olin vähän suunnitellut ostavani Chanelin klassisen kynsilakkasävyn Rouge Noirin, jos sen löydän, mutta kun näin sen sitten livenä Helsinki-Vantaalla, ei se jotenkin tuntunut omalta. Sen sijaan ihastuin tuohon metallinhohtoiseen tummanpunaiseen Maliceen. Chanelin kivipuuteri taas oli vähän niin kuin palkinto kaikesta siitä lentokentällä odottelusta, sen ostin toisena päivänäni Nizzan kentältä. Ja kivipuuterillehan on aina käyttöä. ^_^

Lisäksi ihastuin Fragonardin miniatyyrikokoiseen tuoksusettiin, jossa on viisi "luonnollista" eau de toilette -tuoksua. En normaalisti hajuherkkyyteni takia voi käyttää hajuvesiä tai vastaavia tuoksuja, mutta näitä ajattelin uskaltautua kokeilemaan. Tuoksuista tulee mieleen ehkä enemmän suihkugeelien tai vastaavien kuin parfyymin tuoksu, ja ainakin ensimmäisenä kokeilemaani Freesiaa siedin aika hyvin. Ja jos en nyt jostain syystä voisi näitä omina tuoksuina käyttää, lykkään nämä vaikka suihkepulloon ja käytän huonetuoksuna. Hintaa setillä oli maltilliset 14 euroa, joten en näistä vararikkoon joudu.

Jep, olihan siinä vaikka mitä, onneksi oli matkalaukussa hyvin tilaa. Ja onnittelut taas kaikille, jotka jaksoivat lukea tänne asti, tulipa taas superpitkä postaus! Muita ostoksia on sitten vähän vähemmän. =^.^=

6 kommenttia:

  1. Aaaa ihania ostoksia!! :) Bioderma- ja Caudalie-fanina Ranskan hinnoilla kyllä kelpais niitä ostaa! Liian pitkä aika kun viimeksi olen ollut sielläl, Nizzaa minullakin on isoin ikävä!
    MUFE:n HD concealer kiinnostaa kovasti, kerrohan sitten kokemuksiasi!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :-) Mä en edes ollut tullut ajatelleeksi koko Caudalieta ennen reissua, mutta innostuin kyllä hirveästi, kun sitä näin ja valikoimatkin olivat hyvät. Bioderma muuten taitaa olla Ranskassakin aika suosittu, koska siitä oli viimeksikin jokin tarjouskampanja menossa. Sehän on kyllä tuolla ihan järjettömän halpaa, kun pullohan on tosiaan 500 ml. Ja ehdottomasti kerron sitten MUFEn peiteväristä tarkemmin, täytyykin ottaa se nyt oikein tehokäyttöön. :-)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa lukea näistä ostoksista! Olen itse reissaillut viime aikoina niin ahkerasti, että vasta nyt ehdin lauantai-iltana rauhoittua nauttimaan näistä sun Nizza-jutuista.

    Minuakin kiinnostaa tuo Bioderman kehuttu kasvovesi kovasti. Olisin kyllä mielelläni voinut lähteä sun kanssa kimppaan jos kerran kaksi sai melkein yhden hinnalla. :)

    Kiitos myös vinkistä, että apteekeistahan voi Nizzassa löytyä luonnonkosmetiikkaa, viimeksi ihmettelin kun ei sitä ollut siellä missään. :)

    Ja MUFE:n HD Powder on omakin suosikkituotteeni, kivaa tietää että tervetulleita uudistuksia siihen on tulossa.

    Oi ihana Nizza (ja Nizzan Sephora!), tuli taas niin kova ikävä sinne! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos, kiva kuulla! Mullakin on jo ikävä Nizzaan, se on vaan niin ihana paikka! :-)

    Noiden apteekkien koluamiseen saisi kulumaan Nizzassa aikaa vaikka kuinka, niitähän on siellä ihan joka nurkalla ja jokaisessa vähän eri valikoimat. Täytyy varmaan ennen seuraavaa reissua tutustua aiheeseen vielä tarkemmin, niin on sitten hyvät tärpit tiedossa. Ja voi hitsi, jos ensi kerralla on vastaavia tuplatarjouksia kuin nyt Biodermasta, täytyy hyödyntää, eiköhän niitä käyttäjiä täältä löydy! :-)

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania ostoksia! Erityisen kiva olisi kuulla kokemuksiasi Bioderman puhdistusvedestä ja MUFE:n peitevoiteesta :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos, kosmetiikkafriikin kyllä kelpaa shoppailla Nizzassa! :-) Ja lupaan kertoa sekä Biodermasta että MUFEn peitevoiteesta täällä tarkemmin, kunhan olen ehtinyt niitä vähän aikaa käyttää. MUFEn peitevoiteesta ainakin voin jo kertoa, että se on ihan erilaista kuin muut aikaisemmin käyttämäni vastaavanlaiset tuotteet!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!