perjantai 6. joulukuuta 2013

Parasta joulunodotusta, osa 2

Muistaako joku vielä, kun kirjoittelin täällä blogissa ihanista kosmetiikkajoulukalentereista? Silloin elättelin toivoa, että löytäisin tuon Benefitin jumalaisen Countdown to love -kalenterin Nizzan Sephorasta, missä pääsin käymään marraskuun alussa. Sephorassa selvisi, että kalenteri oli tullut Ranskassa myyntiin vain Pariisin Sephoroissa, joten jäin ilman.

Kotiin tultuani huomasin, että Benefitin oma nettikauppa toimittaa myös Suomeen. Supersuosittu kalenteri oli siinä vaiheessa tullut ja mennyt, mutta kun kävin sivuilla ahkerasti, huomasin jossain vaiheessa, että out of stock -teksti oli vaihtunut coming soon -ilmoitukseen. Ja sitten se vaihtui tiedoksi, että kalenteri tulee myyntiin 12. marraskuuta. Teimme ystäväni kanssa sotasuunnitelman ja mietimme, mihin aikaan myynti voisi alkaa ja tutkimme jopa Benefitin sijaintia Yhdysvalloissa. ^_^ Edellisenä iltana eräs toinen bloggaaja kuitenkin huomasi, että kalenteri olikin jo saatavilla!

Joten ei kun äkkiä viestiä ystävälle, koneelle ja kädet täristen tilausta tekemään. Ja viime maanantaina sain sitten hakea hänet postista:

Benefitin Countdown to love -joulukalenteri. <3

Kun joulukuusta on nyt kulunut kuusi ensimmäistä päivää, kalenteri näyttää tältä:


Luukut ovat kätevästi järjestyksessä, mikä on näppärää, niin ei tarvitse aamuhämärässä etsiskellä oikeaa numeroa, kun innosta piukeana säntää luukkua avaamaan. Voin nimittäin kertoa, että oikeasti säntään kalenterille joka aamu.

Ja tällaisia juttuja luukuista on tähän mennessä löytynyt:

Benefit-minejä. <3

Kalenterista on siis paljastunut rusettipinni sekä liuta minikokoisia Benefit-ihanuuksia: Dandelion-huulikiilto, Benetint-huuli- ja poskiväri, Stay Don't Stray peite- ja pohjustusvoide, Coralista-poskipuna ja It's Potent! -silmänympärysvoide. Eniten olen ollut innoissani Coralistasta ja Dandelion-huulikiillosta. Benetintin luultavasti annan eteenpäin, sillä minulta löytyy se jo entuudestaan.

Tykkään muutenkin ihan hurjasti minituotteista, ne ovat tosi kätevä tapa kokeilla uusia tuotteita, ja kun tuota kosmetiikkaa tuppaa meikäläiselle kertymään aika paljon, minit riittävät minulle yleensä oikein hyvin. Sitä paitsi ainahan tuotteen voi ostaa täysikokoisena, jos siihen tykästyy.

Kalenteri oli - ihan ymmärrettävästi - supersuosittu ja myytiin loppuun alta aikayksikön. Ystäväni sai sen myös tilattua, mutta sai myöhemmin Benefitiltä viestin, että kalenteri onkin ehtinyt loppua ennen hänen tilaustaan. Minua harmitti asia tosi paljon, sillä ystäväni olisi todella ansainnut pientä hemmottelua. Niin sitten keksin, että teen hänelle oman kosmetiikkajoulukalenterin! Tällainen siitä tuli:

Self made -kosmejoulukalenteri.

Voin muuten suositella, kalenterin tekeminen oli superhauskaa ja tästä tuli kyllä aika kiva, vaikka itse sanonkin. ^_^ Toivon mukaan se myös ilahduttaa ystävääni ja tuo pientä ihanaa hömppää joulukuun aamuihin.

Onko teillä kosmetiikkajoulukalentereita? Tai ihan perinteisiä joulukalentereita?

Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa kaikille ja ihanaa viikonloppua!

20 kommenttia:

  1. Käsin tehty joulukalenteri on maailman paras kalenteri, mikä mulla on ikinä ollut :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihana kuulla! Onhan itse tehty aina uniikki ja persoonallinen, vaikka mun itse tekemät lahjat on usein vähän kömpelöitä. Mutta rakkaudella tehtyjä. :-)

      Poista
  2. Aww, musta olis tosi ihanaa jos joku tekisi mulle tollaisen räätälöidyn kosmetiikkakalenterin! Oletpa ihana ystävä :).

    Mulla on kans elämäni eka kosmetiikkakalenteri tällä hetkellä. Onhan se aamuisin herääminen vähän motivoivampaa kun haluaa tietää, että mitähän siellä luukun takana on :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos kauniista sanoista! Kalenteria oli myös tosi ihana tehdä, olin tästä ihan täpinöissäni. :-)

      On kyllä ihanaa, että kosmetiikkakaletereita saa nykyään täältä meiltäkin. Ja täytyy kyllä sanoa, että oma kalenteri on tullut todella tarpeeseen, sängystä ylös pääseminen arkiaamuisin olisi huomattavasti vaikeampaa ilman sitä. :-)

      Poista
  3. Aivan ihana tuo Benefit-kalenteri kyllä. Tuo omatekemäsi on varmasti vähintäänkin yhtä hyvä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä niin onnellinen, että onnistuin tuon Benefitin kalenterin saamaan! Itse tehty on ainakin vähän monipuolisempi, kaikenlaista kivaa sain kääröihin kätkettyä. :-)

      Poista
  4. Kiva idea! Multa puuttuu vain kaikki näpertelygeenistö, joten minun joulukalenteri olis pakkaamaton versio...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Idea oli myös aika helppo toteuttaa, varsinkin kun sattuu olemaan tällainen hamsteri kuin minä. :-) Aika vähäisillä näpertelytaidoilla tämän myös sai aikaan, esim. käytin käärepaperina silkkipaperia, joka onneksi on aika, noh, armelias vähän kömpelömmällekin paketoijalle. :-)

      Poista
  5. Ihana tuo tekemäsi! :) Mua kiinnostaisi (vaikka joulun jälkeen?) tietää mitä kaikkea keksit paketteihin piilottaa. Ja mistä tollasia söpöjä numerotarroja saa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Numerotarrat löysin ihan sattumalta Tigerista. Kalenterin sisältöä en harmi kyllä dokumentoinnut enkä kaikkea välttämättä enää muista. Mutta voisin tietty kysyä, saisinko kalenterin saajalta vaikka pienen haastattelun tänne blogiin sitten joulun jälkeen. :-)

      Poista
  6. Tuo tekemäsi kalenteri on todellakin aivan ihana! Haluan matkia ja tehdä joskus samanlaisen... : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena! Ja hih, saa matkia ja suosittelen, on tosi kivaa puuhaa! :-)

      Poista
  7. Ihanaa että sait Benefitin Countdown to Loven, ja aivan mahtava idea tuo ystävällesi tekemäsi kalenteri, ja supersuloinen! Mikäs voisikaan olla parempaa kuin saada custom-made joulukalenteri toiselta kosmetiikkaharrastajalta. Minäkin toivon sitä esittelyä joulun jälkeen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pumpulipupu, olen kyllä tosi onnellinen molemmista kalentereista! Tänä aamuna piti taas melkein juosta avaamaan Benefitin kalenterin luukkua, tänään sieltä muuten paljastui supersuloinen A-Lister-minihuulikiilto. Ah! Ja täytyypä laittaa haastattelupyyntö ystävälleni vetämään, jos tekisimme tuosta hänen kalenteristaan tarkemman esittelyn sitten joulun jälkeen. :-)

      Poista
  8. Voi, kuinka ihana kosmekalenteri! Ensi vuonna tarvii olla ajoissa liikkeellä :) Kaverille voisin kyhätä tuollaisen itsetehdyn, vois vaikka sopia jonkun summan ja sitten tehtäis kalenterivaihtarit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kosmekalenterit on ihana keksintö! :-) Ja kalenterivaihtari on tosi hyvä idea, sitä voisikin ehdotella ensi vuonna jollekin kaverille.

      Poista
  9. Sanat ei riitä kertomaan, miten kade mä olen tuosta Benefitin kalenterista! Ensi vuonna olen viisaampi, ja kyttään ja kärkyn hyvissä ajoin. Ja vähintään yhtä kade olen sun ystävälle, että hänellä on noin ihanan yllätyksen tehnyt ystävä, ihan mahtavaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävi oikeasti kyllä hirveä tuuri, että onnistuin sen saamaan käsiini! Ne tosiaan myytiin loppuun niin vauhdilla, että ystäväni jäi ilman, vaikka oli samaan aikaan tilaamassa. Ja oih, kiitos kauniista sanoista, täällä ihan punastuu, kun teiltä tulee näin ihania kommentteja!

      Poista
    2. Tee Sara Please kollaasi sun joulukalenterin sisällöstä?! Haluan ihkuttaa :)

      Poista
    3. Hehee, no minäpä teen. :-) Tai ainakin niistä, jotka multa vielä löytyy, pari juttua kun on jo lähtenyt uuteen kotiin as you may know. :-)

      Poista

Kiitos kun kommentoit!