sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Parasta joulunodotusta?

Hei vaan taas kaikille! Oletteko muistaneet siirtää kelloja? Minulta tämä talviaikaan siirtyminen meinasi mennä ihan ohi, vasta eilen illalla jostain uutisten lopusta se läpäisi tajuntani. ^_^

Talviaikaan siirtymisestä päästäänkin sujuvasti jouluun. En ehkä ole maailman suurin joulufani, mutta on joulunalusajassa ehdottomasti puolensakin. Niin, kun kosmetiikkafriikki sanoo näin, niin mihinköhän se voisi liittyä? ^_^ No siis tykkään ihan hirveästi kaikista joulun alla myyntiin tulevista kosmetiikan lahjapakkauksista. Olen myös jo parin vuoden ajan kuolannut ulkomailla myytäviä kosmetiikkajoulukalentereita: esim. Selfridges-tavaratalolla on tänäkin vuonna aika jumalainen kalenteri, jota harmi kyllä ei saa tilattua Suomeen. Onneksi tarjontaa alkaa olla meilläkin, ja jo viime vuonna harkitsin The Body Shopin joulukalenterin hankkimista. Harkitsin kuitenkin niin pitkään, että ne ehtivät loppua ennen kuin ehdin saada omani.

Ilahduinkin kovasti, kun eilen kaupungilla käydessäni näin TBS:n tämän vuoden joulukalenterin myynnissä. Oli myös aika lähellä, etten ostanut sitä saman tien (hei, olin juuri käynyt juurihoidossa!), mutta maltoin vielä mieleni. Mutta sisäisesti jo päätin, että saan ostaa sen. Kaikki keinot käyttöön talven selätyksessä, vai mitä? ^_^
The Body Shopin joulukalenteri vuosimallia 2013.

TBS:n joulukalenteri maksaa 65 euroa ja ainakin vielä sitä näyttäisi olevan saatavilla myös TBS:n verkkokaupasta. Sisältöä en tiedä enkä ole yrittänyt selvittää, sillä olen niin lapsellinen, että haluan kalenterin sisällön pysyvän yllätyksenä. ^_^ Ainakin viime vuonna sen sai kyllä pienellä googlettelulla selville.

Mutta sitten. Näin tämän:

Benefitin Countdown to love! -joulukalenteri.

Siis voi apua, Benefit on tehnyt täksi jouluksi oman joulukalenterinsa! Kaiken lisäksi olen lähdössä ensi viikonloppuna reissuuun, joten minulla voisi olla edes pieni mahdollisuus saada tämä käsiini. Hintaa tällä on Ranskan Sephorassa 80 euroa (Ameriikan puolella 68 dollaria), eikä hinta edes kauheasti enää kirpaisisi, kun olin jo luvannut itselleni tuon TBS:n kalenterin. Mutta mutta. Tämä kyllä saattaa olla, ihan ymmärrettävästi, sellainen hitti, joka myydään loppuun nopeasti. Ainakin Ranskan Sephoran verkkokaupassa tämä oli tätä kirjoittaessa loppuunmyyty. Joten katsotaan, kuinka käy. Joka tapauksessa uteliaat voivat käydä kurkkimassa tämän Countdown to love! -kalenterin sisältöä esim. Benefitin omilla nettisivuilla.

Vinkiksi muuten, että Kicksilläkin on kuulemma oma joulukalenteri. Siitä en tiedä vielä tämän enempää, mutta täytyy ehkä tutustua, jos tuo Benefitin ihanuus menee ohi.

Aiotteko te hankkia itsellenne joulukalenterin, kosmetiikkasellaisen tai muunlaisen?

Ihanaa sunnuntai-iltaa ja tsemppiä maanantaille!

7 kommenttia:

  1. Mullakin olisi ideana hankkia tuo TBS-kalenteri, katselin tuolta sivuilta, että jos kerran tuo 65e maksaa, siellä on vain vajaan 104e arvosta tavaraa, viime vuonna taisi maksaa 60e ja olla tuotteita 130e edestä...

    Täytyy tsekata tuo Kicksin kalenteri, ja valita vasta sitten :)

    VastaaPoista
  2. Oho, tuota en huomannutkaan tuosta TBS:n kalenterista, vähän kyllä nuivaa, jos hinta nousee ja tuotteiden arvo laskee. Täytyy tosiaan vähän tutkailla, mutta joku kosmetiikkakalenteri pitää ehdottomasti hankkia! :-)

    VastaaPoista
  3. Kicksin kalenteri olisi kiva! Luulen että TBS:n kalenteri on täynnä matkakokoisia suihkuisaippuoita ja vartalovoiteita, ne eivät innosta.

    VastaaPoista
  4. Täytyy kyllä käydä katsastamassa tuo Kicksin kalenteri! Vaikka mä kyllä tykkään just noista TBS:n matkakokoisista suihkareista ja vartalovoiteista. :-) Hmmm. Vaikeita valintoja. Tai jos löydän tuon Benefitin, ei kyllä tarvitse miettiä, minkä valitsisin. Mutta jos sitä ei saa.

    Ja siis ihan näin yleisesti huudan hurraata, että meiltäkin tällaisia kosmekalentereita nyt saa! Ei tarvitse enää tyytyä Hello Kitty -joulukalenteriin. :-D

    VastaaPoista
  5. Arvontapalkinto tuli tänään postissa, kiitos aivan älyttömästi kauniisti paketoidusta ilahdutuksesta, koko päivästä tuli heti parempi! <3

    Ja voih, noi kalenterit.. Mä olen toivoton joulufriikki eikä mulla ole vielä koskaan ollut kosmekalenteria! Ajattelin, josko tänä vuonna.. Tuo Benefitin versio olisi aivan mahtava, mutta eipä tule käytyä Sephorassa ennen joulua, höh!

    VastaaPoista
  6. Oi, ihana kuulla, Helena! Olisi muuten tosi kiva kuulla sitten kokemuksia etenkin siitä luomiväripaletista, sitä mun kokoelmista ei nimittäin (vielä ainakaan...) löydy. Kovasti kyllä houkuttaisi. :-)

    Mullakaan ei ole koskaan ollut kosmekalenteria! Kyllä me nyt tarvitaan sellaiset! :-)

    VastaaPoista
  7. Kokemuksia on tulossa bloginkin puolelle aivan varmasti! ;) Voin jo nyt kertoa, että ensikosketus palettiin aiheutti ihastuksen huokauksen, aivan ihana! Ja niiiin minun näköinen!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!