sunnuntai 4. elokuuta 2013

Pupulakka x 2

Hankin aikaisemmin tänä vuonna Llaworen nettikaupasta Hare Polishin ihastuttavan Rococo Grandeur -lakan ja tykästyin siihen niin paljon, että hankin pari muutakin Hare Polishin lakkaa.


Hare Polish Oceans of Alloys.

Hare Polishin lakkapulloissa on suloinen pupun kuva, ja minulla tuleekin niistä aina mieleen ihana Pumpulipupu ja hänen bloginsa. Pullot ovat jo itsessään syötävän suloisia ja niitä voisi pitää esillä kuin koriste-esineitä.


Hare Polish Oceans of Alloys kynsillä.

Hare Polishin Oceans of Alloys on turkoosin siniharmaa jellylakka, jossa on erikokoisia kuparin- ja kullanvärisiä glitterhippuja. Lisäksi siinä on pienen pientä sinistä kimalletta, joka näkyy vain satunnaisesti tietyssä valossa ja jota en tainnut onnistua tallentamaan kuviin ainakaan kovin hyvin. Jälkimmäisessä pullokuvassa se näkyy sentään vähän. Muutenkin tämän postauksen kuvat ovat ikävän tummia, nämä on otettu alkukesästä pilvisenä päivänä ja vielä vanhalla kameralla. Valitettavasti en myöskään muista, montako kerrosta lakkaa kuvassa on, mutta joko kaksi tai kolme, sen verran laitan lakkaa oikeastaan aina. Aluslakkana Nailtiquesin Formula 2 ja päällyslakkana Seche Vite.

Hare Polishin lakat ovat olleet todella iloinen uusi tuttavuus. Niiden koostumus on todella hyvä, ne peittävät hyvin, glitterit ja kimalteet erottuvat, pysyvyys on hyvä, lakoissa on vähintään kohtuullisen hyvä kiilto eikä poistaminen ole erityisen tuskallista, vaikka glitteriä on paljon. Erityinen hatunnosto siksi, että kyseessä on pienehkö indie-merkki. Kaiken lisäksi väriyhdistelmät ovat todella upeita ja erilaisia ja lakoilla ja kokoelmilla on tosi hauskoja nimiä.


Hare Polish Pegasus.

Olen heikkona paitsi yksisarvisiin, myös muihin hevosmuotoisiin taruolentoihin, joten tämä Pegasus-lakka piti hankkia osittain nimensäkin takia. Pegasus on vaaleanlila jellylakka, jossa on hopeanväristä glitteriä. Todella herkkä ja kaunis lakka. Tästäkään en ole varma lakkakerrosten määrästä, mutta näitäkin on todennäköisesti kaksi tai kolme. Ja aluslakkana tässäkin Nailtiques Formula 2 ja päällyslakkana Seche Vite.

Hare Polishin lakkoja saa ainakin Etsystä, Llaworelta ja Shoppe Ecletticosta. Koska merkki on pieni, ovat myyntierätkin varmaan suht pieniä, joten kaikkia lakkoja ei ole koko aikaa saatavilla. Mutta jos joku tietty lakka kiinnostaa, kannattaa noita myyntipaikkoja käydä aina välillä kurkkimassa, ainakin Llawore täydentää varastojaan aika tiiviiseen tahtiin.

2 kommenttia:

  1. Voi söpöys, nämä pullot ovat niin ylisuloisia, että mietin itsekin että minun pitäisi hankkia näitä vain bloginikin vuoksi. Myös itse kynsilakat näyttävät oikein kiinnostavilta, ihana tuo Pegasus! :)

    VastaaPoista
  2. Hih, kyllä sun nyt täytyy hankkia joku näistä! :-) Ja voin kyllä suositella täysin, minusta laatu näissä on todella hyvä ja lisäksi yhdistelmät ja nimet ovat hauskoja ja kekseliäitä.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!