maanantai 28. tammikuuta 2013

Nizzaa!

Teimme viikonloppuna pikapyrähdysreissun hieman aurinkoisempiin ja lämpimämpiin maisemiin Ranskan Rivieralle, tarkemmin sanottuna Nizzaan. Olen käynyt Nizzassa muutaman kerran aikaisemminkin ja tykkään paikasta aivan valtavasti. Täytyykin sanoa, että odotukset reissule olivat korkealla, mutta silti Nizza onnistui ylittämään ne. Oli aivan huikean ihanaa! Aurinkoa, lämpöä, Välimeri, kauniita rakennuksia, kiva tunnelma, kompakti koko, hyvät shoppailumahdollisuudet, hyvää ruokaa... Ja matkaa sen verran, että voi lennähtää lyhyemmäksikin aikaa. Mitä muuta sitä voisi lomakohteelta toivoa?

Tänään ajattelin tehdä tällaisen yleisen matkafiilistelypostauksen, ja shoppailut esittelen sitten toisessa postauksessa. Koska olimme reissussa vain pari päivää, ajattelin, etten tee tästä mitään shoppailureissua (paria "pakollista" paikkaa lukuun ottamatta), mutta alennusmyynnit olivat Nizzassa hyvässä vauhdissa ja lisäksi ehdin tax free -shopata neljä kertaa, joten yllättävän (?) paljon sitä sai tuossakin ajassa ostoksia tehtyä. ^_^

Välimeri ja aurinko. <3

Ja Välimeri.

Terassilla vanhassa kaupungissa. Aurinko. <3

Aurinko ja meri!

Vanhan kaupungin charmia.

Happy feet Välimeren rannalla.

Meidän hotelli.

Rantabulevardia, taustalla legendaarinen hotelli Negresco.

Chanel!

Auringonlaskun aikaan.

Place Massenaa.

Galeries Lafayette.

Ehkä maailman täydellisin terassi!

Sephora kuului pakollisiin kohteisiin. ^_^

Mietin ennen matkaa, onko tällainen parin päivän pikapyrähdys liian lyhyt, kun suoria lentoja ei ole ja matkoihin menee jo sen takia kohtuullisen paljon aikaa. Mutta kun ensimmäisenä aamuna istuin rantabulevardilla, katselin Välimerta ja riisuin kaulahuivia ja availin takkia, koska oli niin lämmin, totesin, että ehdottomasti ei. Kaikki se kannatti ihan jo sen hetken takia. <3

Nizzassa on näin sesongin ulkopuolella mukavan väljää ja hintatasokin on varsin kohtuullinen. Yövyimme aika ylellisesti neljän tähden hotellissa, joka oli keskellä Nizzan rantabulevardia Promenade des Anglaisia, kun bongasimme sieltä huippuhyvän tarjouksen. Kolme yötä maksoi nyt saman verran kuin yksi yö high seasonin aikaan. Rantabulevardi Promenade des Anglais on minusta ehkä parasta Nizzassa, ja siksi halusin tällä reissulla hotellin sieltä. Olisihan halvemmallakin päässyt, jos olisi ottanut hotellin jostain vähän kauempaa rannasta, mutta täytyy sanoa, että oli se sen arvoista. Heti kun astuit ovesta ulos, vastassa olivat turkoosi Välimeri, palmut ja aurinko.

Entä mikä se sää Nizzassa sitten näin keskellä talvea on? Ei siellä mitkään bikinikelit ole, mutta niin lämmintä, että kevyessä talvitakissa tarkenee hyvin istuskella ulkona ainakin valoisaan aikaan. Terassit ovat auki ympäri vuoden ja niillä myös istutaan! Monilla terasseilla on kyllä lämmittimet, mutta kun aurinko paistaa, ei niitäkään juuri tarvita. Nautimme jopa yhden aamiaisen ulkona terassilla. Hieman viileää se oli vielä niin aikaisin, mutta aurinko lämmitti siihenkin aikaan jo sen verran, että tarkenimme. (Naapuripöydässä muuten nuorehko italialaisnainen nautti aamiaisensa urheasti shortseissa, ohuessa sifonkipaidassa ja saappaissa - eikä näyttänyt tippaakaan viluiselta, vaikka varmasti paleli.)

Ja Nizzassa aurinko todella lämmittää. Ja sitä riittää! Olimme henkisesti varautuneet siihen, että voi olla pilvistä ja vaikka sataakin, mutta aurinkoista oli, joka päivä. Välillä oli pientä pilveä ja saattoi tuulla hieman viileästi, mutta aurinko on tähänkin aikaan vuodesta ihan uskomattoman lämmin. Se lämmittää ohuiden pilvienkin takaa ja kun se pääsee paistamaan pilvettömältä taivaalta, on se suorastaan kuuma.

Näin lyhyellä reissulla kaupungilla kävely, auringosta nauttiminen, terasseilla istuskelu ja kevyt shoppailu riittivät meille ohjelmaksi oikein hyvin. Jos aikaa on enemmän, Nizzasta tekee helposti päiväretkiä lähikaupunkeihin. Esimerkiksi Cannes ja Monaco ovat noin puolen tunnin junamatkan päässä, eikä Italian rajakaan ole kaukana. Tulevilla reissullamme (joita kyllä vielä tulee!) tutustumme varmasti myös näihin lähiseutuihin.

Minun suuri haaveeni on vielä jonain päivänä lähteä viettämään koko talvi Nizzassa tai jossain sen lähistöllä. Kesällä en niin sinne hingu, kun se on tupaten täynnä ja lämpöä on minun makuuni jo vähän liikaakin, mutta elämä olisi niin paljon helpompaa, jos voisi nämä pimeimmät ja kylmimmät kuukaudet viettää tuollaisessa paikassa. Toistaiseksi haave on hyvin kaukainen mutta toisaalta, eihän sitä koskaan tiedä, mitä elämässä vielä tapahtuu.

6 kommenttia:

  1. Mäkin rakastan Nizzaa aivan valtavasti! Olen viettänyt pari viikkoa Rivieralla, jolloin tuli käytyä mm. hajuvesikaupungissa Grassessa, Cannesissa sekä Monacossa. Haaveilen vähän salaa joskus vielä muuttavani sinne suunnille... :) A girl can dream.

    VastaaPoista
  2. Helena: Oi, ihanaa, että löytyy muitakin Nizza-faneja! Se on vaan niin lumoava kaupunki! Jos jokin reissussa harmitti, niin se, että sieltä piti lähteä pois. Ehkä meidän pitää hankkia sieltä joku bloggaajien yhteisasunto? Vähän samaan tapaan kuin ennen taiteilijoilla; bloggaaja-ateljee? Siellä olisi hyvä blogia kirjoitella. :-D

    VastaaPoista
  3. No minä kyllä inspiroituisin kirjoittelemaan siellä! Mistähän löytyisi sponsori bloggaajien Nizza-asunnolle :'D

    VastaaPoista
  4. No todella, ei juuri inspiroivampaa ympäristöä voisi olla! Meidän pitää varmaan perustaa joku bloggaajat Nizzaan -ryhmä ja alkaa hakea rahoitusta. :-)

    VastaaPoista
  5. Mä voisin myös tulla! Voitaisiin kirjoitella vuoroin ihanasta auringosta ja vuoroin Sephorasta, olisi aika ihanaa! :)

    Kiitos että jaksoit kirjoittaa näin tarkan jutun Nizzasta, pääsin mielikuvamatkalle sinne keskellä ankeinta talvea. :)

    Olimme Nizzassa viime syksynä ja ensi syksynä menossa taas, en saa vain tarpeekseni ihanasta Rivierasta. Itsekin pidän eniten off-seasonista, edullisemmat hinnat ja väljempää. :)

    VastaaPoista
  6. Pumpulipupu, tervetuloa mukaan! Meillähän on jo hyvä porukan alku kasassa! :-) Mä ihan oikeasti kävin jo vähän kurkkimassa, minkälaisia huoneistoja Nizzassa olisi tarjolla... *huoh*

    Ja kiva kuulla, että tykkäsit, oli tätä kiva kirjoitellakin ja vielä fiilistellä. Ja muistin, että säkin tykkäät Nizzasta, joten tämä oli vähän suakin varten kirjoitettu. :-)

    Mäkin haaveilen jo uudesta reissusta, ihan varmasti tuonne vielä palaan! Onneksi sieltä saadulla aurinko- ja valomäärällä jaksaa taas tätä Suomen harmauttakin ainakin hetken.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!