sunnuntai 31. elokuuta 2014

Pientä riehaantumista

Myönnetään, että hieman riehaannuin, kun tein viimeksi tilauksen Kosmeti4Lessin nettikauppaan. Mutta kun siellä on niin paljon kaikkea kivaa ja hinnatkin ovat tosi edulliset! ^_^

Ja tiedoksi muuten vielä näin alkuun, että Kosmetik4Lessiltä saa vielä tämän päivän eli 31.8. ajan 10 prosenttia alennusta kaikista tuotteista koodilla RAA377.

Mutta sitten niihin ostoksiin:

Kosmetik4Less-Saalis.

Jonkinlaiseksi puolustukseksi sanottakoon, että koko tämä ihana kasa kosmetiikkaa maksoi alle 50 euroa, toimituskuluineen vähän päälle. Ja Kosmetik4Lessiä tuntemattomille siis tiedoksi, että se on saksalainen nettikauppa, joka myy monia etenkin edullisia kosmetiikkamerkkejä. Suurin syy siihen, että jatkuvasti päädyn surffailemaan K4L:n sivuilla on se, että se myy ihanaa ja superhalpaa Essenceä ja on siis ainoa tietämäni nettikauppa, josta Essenceä saa ostettua Suomeen. Katsotaanpas näitä sitten tarkemmin:

Essencen Beach Hair Waves Spray, 2in1 Eyeliner sävyssä Life Is Better When You Surf ja Deo Wipes Let's Go Get Lost!

Essenceä tarttui mukaan siis tälläkin kertaa. Sen lisäksi, että Essencellä on varsin laaja peruskokoelma, se myös julkaisee erilaisia kausikokoelmia tiiviiseen tahtiin. Näistä Beach Hair Waves Spray -suolasuihke ja 2in1-rajauskynä ovat tämän kesän Wave Goddes -kokoelmaa ja Deo Wipes -dödöpyyhkeet taas Road Trip -kokoelmaa. Parin euron (tarkalleen ottaen 3,45e) suolasuihke on muuten osoittautunut yllättävän päteväksi. Se on kyllä aika kevyt, mutta toisaalta ei lähmää tukkaa eikä tee siitä koppuraa.

Kirkkaansinisessä rajaustussissa on tussi molemmissa päissä, toinen kapeampi ja toinen leveämpi. Väri on tosiaan raikas ja yllättävän vaalea kirkas sininen. Tussin kärki on kova ja kapeampi pää todella kapea, joten tällä on helppo tehdä siistiä jälkeä. Pysyvyyskin yllätti positiivisesti, tosin missään ääriolosuhteissa en tätä ole vielä testannut. Deopyyhkeitä en vielä ole kokeillut, mutta ne tuntuvat ajatuksena aika käteviltä, ja no, matkalle sopivilta, joten hauska oivallus ottaa tällaiset mukaan Road Trip -nimiseen kokoelmaan.

Essencen All Over Body Shimmer, Eau de Toilette Like A New Love ja Blush Up! Powder Blush sävyssä Heat Wave.

Ja lisää Essenceä. Kesän ties monennesko kausikokoelma on Aquatix, josta kotiutin houkuttelevan kuuloisen All Over Body Shimmer -vartalotuotteen. Valitettavasti täytyy sanoa, että tämä oli aika meh, läpikuultavaa ohutta voidetta, jossa on muutama kimallehiukkanen. Jopa aurinkoisena kesäpäivänä efekti oli aika huomaamaton. No, näillä hinnoilla ei voi aina voittaa.

Ehdoton voittaja sen sijaan on täysin summamutikassa ja heräteostoksena hankittu Eau de Toilette Like A New Love. Minähän en hajuherkkänä yleensä tuoksuja voi käyttää, mutta joku sai minut lisäämään tämänkin ostoskoriini. Ja onneksi lisäsin, sillä olen tykännyt tästä tosi paljon! Tuoksu on tosi kevyt, mikä minun tapauksessani on iso plussa, ja makea, minusta hieman vanilljainen. Pullo on pieni, 10 ml, mutta riittää minun tarpeisiini, eikä hinta tässäkään päätä huimannut, 2,95 euroa.

Ja sitten vielä kahden sävyn poskipuna Blush Up! sävyssä Heat Wave. Sävyt näyttävät aika ärhäköiltä, mutta käytössä ovat varsin maltilliset ja levittyvät minusta varsin kauniisti. Kiva kesäposkipuna siis.

Sleekin Blush by 3 sävyssä Lace ja Glitter Liquid Eyeliner sävyssä Gem sekä Barry M:n Gelly Hi-Shine sävyssä Blue Grape.

Sitten halusin kokeilla monien kauneusbloggaajien hehkuttamaa Sleekiä. Minulla on joskus ollut parikin Sleekin luomiväripalettia, mutta jotenkin meistä ei koskaan tullut kavereita, joten ne lähtivät uuteen kotiin. Nyt valitsin pitkän pohdinnan jälkeen poskipunakolmikon sävyssä Lace. Lisäksi ostoskoriin päätyi glittereyeliner tummansinisessä sävyssä Gem. Parin kokeilun perusteella en kyllä ole varma, tuleeko Sleekistä ja minusta vieläkään kavereita. Poskipunat ovat todella pigmenttisiä eli niistä tulee ehkä vähän liikaakin väriä minun makuuni. Ja totta puhuen vaikka halusin kokeilla vaihteeksi vähän lämpimämpiä sävyjä, täytyy sanoa, ettei oranssi taida vaan olla minun juttuni. Glittereyelinerkin oli ehkä pieni pettymys, sillä väri on aika paksua, joten tällä on vaikea tehdä ohuehkoa siistä rajausta, mutta kokeilut jatkuvat eli elättelen vielä toiveita pitkästä ystävyydestä tai ainakin jonkinlaisesta kaverisuhteesta. ^_^

Barry M:n Gelly Hi-Shine -lakka sinisessä sävyssä Blue Grape sen sijaan oli suorastaan napakymppi! Harmi, etten ehtinyt kuvata tätä kynsillä (arki!), mutta tämä on kynsillä ihan uskomattoman tasainen ja kiiltävä ja sävy oli aivan upea! Nämä Barry M:n Gelly-lakat ovat olleet kyllä niin huippuja, että näitä täytyy kyllä hankkia lisää!


W7:n In The Buff.

Ja sitten vielä yllätysmomentti eli minulle entuudestaan tuntemattoman W7:n luomiväripaletti In The Buff. Jos tämä näyttää jotenkin tutulta, se johtuu luultavasti siitä, että tämä tunnetaan myös Urban Decayn Naked 2 -paletin dupena. Tällä oli Kosmetik4Lessillä hintaa 8,99 euroa, kun UD:n Naked-paletit maksavat lähemmäs 50 euroa. Tokihan laadussa on eroa, mutta hämmästyttävän hyvältä tämä In The Buff vaikuttaa. Metallipaletti on aika heppoinen ja sivellintä en ole viitsinyt edes kokeilla, mutta luomiväreissä on kivasti pigmenttiä, ne levittyvät hyvin ja pysyvyyskin on ainakin kunnon pohjustajan kanssa oikein hyvä. Pieni miinus tulee luomivärien vesivärimäisestä tuoksusta, mutta käytössä se ei tunnu ja muutenkin voin sen kanssa elää.

W7:lta on muuten tullut dupepaletti myös Urban Decayn Naked 3 -paletista ja huomasin juuri, että se on tullut jo myyntiin Kosmeti4Lessille. Taidan tänään shoppailla mm. sen, kun on kerran alekoodikin ja kaikkea. ^_^

Mitäs tykkäsitte ostoksista? Onko teillä ollut vastaavia riehaantumisia vai shoppailetteko aina hillitysti ja hallitusti?

Ihanaa sunnuntaita kaikille!

14 kommenttia:

  1. essencen meikkejä on nykyään onneksi myynnissa Halpa-Halleissa :)

    Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, niin olenkin kuullut! Täällä pääkaupunkiseudulla niitä ei vielä ole tainnut näkyä, mutta täytyy muistaa, jos ja kun pääsee käymään muualla Suomessa!

      Poista
  2. Kivan näköisiä ostoksia, etenkin Sleek poskipunapaletti ja "nude" paletti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nude-palettiin olen kyllä ollut tosi tyytyväinen, täytyykin tänään taas meikata sillä. Sleekin poskipunakin on tosi ihana, mutta vähän kyllä turhan räväkkä minun makuuni. Nuo nudejutut taitavat vaan olla enemmän mun juttuni. :-)

      Poista
  3. Kiva postaus, laitoin heti oman tilauksen menemään, kiitos...! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla! Mäkin juuri täytän omaa ostoskoriani. :-)

      Poista
  4. Mäkin tein tilauksen tämän postauksen innoittamana! :D Jee kohta palettini, palleroiset saapuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihanaa! Jään sitten vaan odottamaan postausta. :-) Ja tänään just illalla muistin, että ai niin, mulle on tulossa paketti taas kohta, kyllä on ihanaa odottaa! :-)

      Poista
  5. Uusi lukija täällä hei! Löysin sattumalta blogiisi, lueskelin postauksia parin kuukauden edestä taaksepäin ja koukutuin! Ihanaa kosmetiikkafriikkeilyä ja arjen pieniä iloja täynnä tämä blogisi :)

    Ja tähän postaukseen liittyen, ihania ostoksia olet tehnyt! Itse en ole koskaan tuolta mitään tilannut, joten Essencekin on toistaiseksi vieras merkki, mutta tämä "aukko sivistyksessä" pitäisi kyllä ehdottomasti jossain vaiheessa korjata :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentista! Ja tervetuloa lukijaksi! <3

      Ja nyt kuule vaan tutustumaan Essenceen ja muuhun Kosmetik4Lessin tarjontaan, suosittelen lämpimästi! Kukkarokin ehkä kiittää, kun hinnat ovat aika edulliset. Minäkin saatoin tehdä sitten heti perään toisen tilauksen, kun piti tuo alekoodi saada hyödynnettyä. :-)

      Poista
  6. Mäkin just löysin ton kosmetik4lessin verkkokaupan ja hypin kyllä tasajalkaa kun huomasin että toimittavat Essenceä suomeen ja vieläpä samoilla hinnoilla kun mitä maksavat Saksassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihan mahtavaa, että sieltä saa Essenceä ja totta muuten tuokin, että ei ole mitenkään itsestäänselvyys, että hinnat ovat ulkomaille tilattaessa noin edulliset. Jee! :-)

      Poista

Kiitos kun kommentoit!