maanantai 27. tammikuuta 2014

Ihanat kasvosuihkeet

Olen viime aikoina hieman hurahtanut ranskalaiseen kosmetiikkaan, koska, no, käyn Ranskassa suht usein ja tykkään tietenkin tutustua paikalliseen kosmetiikkatarjontaan. Viime reissullani marraskuussa ostin aika kasan paikallista apteekkikosmetiikkaa, joista suosikeikseni nousivat, ehkä vähän yllättäenkin, Caudalien ja Bioderman kasvosuihkeet.

Minulla on joskus vuonna miekka ja kivi ollut Avènen kasvosuihke, mutta se ei herättänyt minussa mitään suurempia tunteita ja olen pitänyt kasvosuihkeita (vai onkohan niillä joku oikeampikin nimi?) vähän turhakkeena: mitä järkeä on ostaa pullotettua vettä ja suihkia sitä kasvoille?

Noh. Ranskassa nämä suihkepulloon pakatut vedet ovat ilmeisen suosittuja ja niitä löytyi hyllykaupalla, joten pitihän minunkin ostaa pari kokeeksi. Sitä paitsi ainakin apteekkisarjojen vedet olivat tosi edullisia, ison (ja siis pullot ovat todella isoja, tyyliin 300 ml) pullollisen vettä sai muutamalla eurolla. Minä aloitin kuitenkin varovasti ja ostin kaksi kasvosuihketta kokeilukoossa.

 photo Kasvosuihkeet1.jpg
Bioderman Hydrabio Brume ja Caudalien Grape Water.

Bioderman herkälle ja kosteutta kaipaavalle iholle tarkoitetun Hydrabio-sarjan kasvosuihke lupaa rauhoittaa, virkistää ja kosteuttaa ihoa. Pikkupullossa on vettä 50 ml. Caudalien rypälevesi lupaa myös raikastaa ja kosteuttaa, ja vettä on pullossa 75 ml. Tarkkoja hintoja en näille enää muista, mutta Caudalie oli näistä vähän kalliimpi. Bioderma taisi olla parin euron luokkaa ja Caudalie ehkä vitosen ja kympin väliltä.

 photo Kasvosuihkeet3.jpg
Caudalien Grape Water.

Tykästyin erityisesti Caudalien rypäleveteen, joka vaan tuntui kasvoilla aivan ihanalta. Suihkin sitä kasvoille niinä aamuina, kun ei heti tarvinnut sännätä minnekään ja jätin naamapesunkin myöhemmäksi. Heti herättyä suihkaus tätä virkisti ihanasti. Lisäksi suihkin tätä kasvojen pesun jälkeen ennen seerumia ja kosteusvoidetta. Ja jos kasvomeikki menee liian tukkoiseksi ja jauhoiseksi (minulla näin voi käydä etenkin mineraalipohjien kanssa), suihkaus tätä vähentää meikin jauhoisuutta ja saa sen sulautumaan paremmin ihoon.

 photo Kasvosuihkeet4.jpg
Caudalien kasvosuihkeen inci (viimeinen sana on nitrogen).

Suihke tulee pullosta todella hienojakoisena eikä naama varsinaisesti kastu tästä. Näiden suihkeiden ideana onkin, että veden annetaan kuivua/imeytyä kasvoille eikä sitä siis kuivata pois. Suihke on tuntunut ihanan virkistävältä ja kosteuttavalta näin talviaikaan, kun iho huutaa kosteutusta, vaikka en tiedä, mikä näiden todellinen kosteutusteho on - tuskin ihan huima kuitenkaan. Kesäkuumalla suihkeet varmasti virkistävät ihanasti ja näitä neuvotaankin säilyttämään jääkaapissa virkistystehon maksimoimiseksi.

 photo Kasvosuihkeet2.jpg
Bioderma Hydrabio Brume Soothing Refreshing Water.

Bioderman Hydrabio Brume -suihkeeseen en ihastanut ihan yhtä päätä pahkaa, mikä saattaa kyllä johtua siitä, että otin tämän käyttöön heti Caudalien suihkeen loputtua eli minulla oli mielessä vielä vahvana mielikuva Caudalien rypälesuihkeen ihanuudesta. Lisäksi Bioderman pullosta vesi ei tullut ihan yhtä hienojakoisena suihkeena kuin Caudalien pullosta, ja isommat pisarat eivät levittyneet yhtä tasaisesti ja kasvoista tuli enemmän märät suihkuttelun seurauksena. Tosin tämä asia minusta korjaantui ainakin jonkin verran käytön myötä, joten syy oli ehkä vain pakkauksessa.

 photo Kasvosuihkeet5.jpg
Bioderman kasvosuihkeen inci.

Tykkäsin tästäkin kyllä tosi paljon ja nyt kun molemmat pullot ovat tyhjentyneet, on olo vähän orpo. Tahtoo lisää!

Ja hei, satuin tätä postausta kirjoittaessa törmäämään verkkokauppaan, joka myy Biodermaa ihan edulliseen hintaan ja toimittaa Suomeen kohtuullisin postikuluin! Kyseessä on Mon Coin Santé -niminen ranskalainen apteekki, joka myy Bioderman lisäksi mm. Avènea, Nuxea ja Vichyä. Toimituskulut Suomeen näyttäisivät olevan 12,50 euroa eli ei ihan ilmaista, mutta ihan kohtuullista. Ja ainakin Biodermat näyttävät olevan tuolla samoissa hinnoissa kuin paikallisissa apteekeissa eli hyvin edullisia. Esim. supersuosittu Bioderman Crealine-puhdistusvesi maksaa 12,90 euroa/500 ml:n pullo ja tuplapakkauksen hinta on 19,90 euroa. Löysin kaupan vasta enkä ole tuolta vielä itse tilannut, joten kokemusta minulla ei ole, mutta ihan varmasti tuota kokeilen, jos Ranskan-reissuihin tulee pidempi tauko.

Nyt ei onneksi tule, sillä olen suuntaamassa reissuun taas tällä viikolla! Suunnitelmissa onkin hamstrata näitä kasvosuihkeita lisää. ^_^

Oletteko te kokeilleet näitä tai jotain vastaavia kasvosuihkeita? Oletteko tykänneet? Ja jos teillä on hyviä vinkkejä muutenkin ranskalaisesta apteekkikosmetiikasta (tai no kosmetiikasta ylipäätään! ^_^), olisi tosi kiva kuulla niitä!

Loppuviikosta blogi sitten hiljeneekin reissuni ajaksi, mutta palaan sen jälkeen taas pian kertomaan reissukuulumiset ja tietenkin esittelemään matkan ostokset! ^_^ Ihanaa viikkoa kaikille!

7 kommenttia:

  1. http://www.escentual.com/bioderma/ <- tuolta myös löytää Biodermaa^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Hinnat näyttivät olevan vähän korkeammat kuin tuolla Mon Coinilla, mutta toisaalta postarit edullisemmat. Hyvä juttu, että Biodermaa saa sitten kohtuuhintaan useammastakin paikasta, ettei tarvitse joka kerta lähteä paikan päältä hakemaan - vaikka ei sekään huono vaihtoehto ole. :-)

      Poista
  2. Kasvosuihkeille on käyttöä varmaan varsinkin Rivieralla! :)

    Ihanaa matkaa, ja vaadin taas tänne sitten hyvin tarkkaa matkaraporttia. Esim. "päivä Saran kanssa Nizzassa" olisi ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Ja matkaraporttia on aivan varmasti tulossa! :-) Oletko muuten lukenut jo tämän postaukseni, jossa olen listannut suosikki(shoppailu)paikkojani Nizzassa: http://mylittlebookofbeauty.blogspot.fi/2013/12/suosikkini-nizzassa.html

      Poista

Kiitos kun kommentoit!