keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Vähän ostoksia

Tänään vuorossa taas pieni ostosesittely. Hyvin pieni, sillä alun perin kolmen tuotteen tilaukseni Feeluniquelta supistui lopulta kahteen. Meitä ei kai vaan ole tarkoitettu FU:n kanssa yhteen, sillä viimeksi pakettini seikkaili pari kuukautta ennen kuin löysi perille ja nyt tosiaan kolmesta tilaamastani tuotteesta jäi yksi uupumaan. ^_^ No, nyt senkin pitäisi olla jo matkalla luokseni, joten pisteet Feelunquen asiakaspalvelulle.

Ja onneksi ne kaksi saapunutta ovat sitäkin ihanampia:

Feeluniquen saalis: Ritualsin käsisaippua ja Guerlainin Terracotta Light.

Feeluniquella oli toissa viikonloppuna kampanja, jonka aikana sai koodilla 15 prosenttia alennusta kaikista tuotteista. Minua on jo pidempään vaivannut kova Guerlain-kuume ja katselin Guerlainin tuotteita Feeluniquella jo parisen viikkoa sitten flunssaillessani kotona, joten nyt oli hyvä syy tehdä tilaus. Samalla täydensin Rituals-varastojani, käsisaippua olikin päässyt jo kotoa loppumaan. ^_^

Ritualsin Imagine-käsisaippua.

Tykästyin hollantilaiseen Ritualsiin viime kevään Amsterdamin-reissullani ja sen jälkeen olen pitänyt huolen, että Rituals-varastoni eivät pääse tyhjenemään. Erityisesti tykkään tämän edullisen ja silti ihanan ylellisen merkin vartalotuotteista ja käsisaippuoista. Tällä kertaa ostin kokeiluun Imagine-käsisaippuan, jossa tuoksuvat riisimaito ja kirsikankukat. Ah, jo tuo pullo on ihana kylppärin koristus!

Kaunis on pakkaus myös toisessa ostoksessani. Pitkän pähkäilyn jälkeen päädyin lisäämään ostoskoriin Guerlainin kehutun Terracotta Light -aurinkopuuterin. (Voin kertoa, että ostoskorissa ehti olla pari muutakin Guerlain-tuotetta, mutta osoitin mielestäni suunnatonta tahdonlujuutta, kun lopulta kiikutin kassalle vain tämän yhden.)


Guerlainin Terracotta Light sävyssä Blondes.

En ole perinteisesti ollut mikään aurinkopuutereiden suurkuluttaja, mutta tänä keväänä olen jotenkin löytänyt ne. Toki lähestyvällä kesällä ja auringon valon lisääntymiselläkin on osuutensa siihen, että talvikalpealle iholle tekee mieli sutia muutakin kuin puuteria. ^_^

Ja siis kyllä Guerlain vaan osaa! Jo tuo puuterirasia on mielettömän kaunis sekä päältä että sisältä. Se myös tuntuu käteen painavalta, mikä tekee siitä entistä ylellisemmän oloisen.

Ja yhdyn täysin tästä lukemiini arvioihin: väri on kevyttä ja sitä on helppo levittää tällaiselle kalpeanaamallekin ilman välitöntä pelkoa yliannostuksesta. Lopputulos on todella luonnollinen. Tykkään!


Ai niin, haluatte varmaan tietää, mikä se kolmas tilauksesta uupumaan jäänyt tuote oli? Menin mukaan hypetykseen ja ostin sitten Maybellinen Baby Lips -huulirasvatrion. Ainakin pakkaukset ovat söpöjä ja huulirasvallehan nyt on aina käyttöä. Niitä odotellessa. ^_^

Innostutteko te ylellisen oloisista tuotteista ja pakkauksista? Ovatko Rituals ja Guerlain teille tuttuja merkkejä?

Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille!

2 kommenttia:

  1. Oho, en tiennytkään, että feeluniquesta saa nykyään noita baby lipsejä! Rakastuin tuohon hydrate-versioon, mutta ebaysta yhden hinnaksi tuli sellainen 8 €, niin se jäi siihen yhteen kokeiluun. Toivottavasti nuo ovat tulleet pysyvästi valikoimiin tai muuten joudun ostamaan niitä 20 pakettia varastoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla on sellainen käsitys, että Baby Lipsit ovat aika hiljattain tulleet Feeluniquelle. Siellä noita myydään kolmen settinä, hintaa taisi olla jotain 11 euroa eli halvemmaksi kyllä tulee sitten kuin eBaysta. Mä en ole noita aikaisemmin kokeillutkaan, joten odotan innolla! :-)

      Poista

Kiitos kun kommentoit!