lauantai 26. huhtikuuta 2014

Aurinkoa ja pari kivaa juttua

Ensinnäkin näin alkuun avoimen häpeilemätön hehkutus: äääk, en kestä, on niin ihanaa, kun aurinko paistaa ja on lämmin ja ulkona voi taas kuvata blogia varten! Sen kunniaksi tänään kunnon kuvapläjäys parista uudesta kotiini päätyneestä jutusta:




Maybellinen Baby Lips sävyssä Pink Punch.

Minäkin siis menin mukaan Baby Lips -hypetykseen ja tilasin Feeluniquelta Maybellinen Baby Lips -huulirasvoja. Tein tilauksen jo muutama viikko sitten ja paketti saapui noin viikossa, mutta nämä Baby Lipsit olivat unohtuneet matkasta. Onneksi asia hoitui sillä, että laitoin viestiä FU:n asiakaspalveluun ja nämä luvattiin laittaa minulle pikaisesti. Ja niin Baby Lipsit sitten vihdoin saapuivat luokseni.

En tiedä, miksei näitä myydä Suomessa, mutta Baby Lipsit ovat siis Maybellinen huulivoiteita, joista osassa on hieman sävyä mukana. Feeluniquella näitä myydään kolmen kappaleen settinä, hintaa näillä oli vähän yli 11 euroa. Valitsin kuudesta eri versiosta tämän Pink Punchin ja voi että kun tämä onkin ihanan kesäinen! Väri on tuollainen todella sähäkkä vaalea pinkki, mutta huulille sävyä tulee sen verran kevyesti, että tätä voi ihan huoletta käyttää ilman pelkoa mistään, noh, oudoista mielleyhtymistä. ^_^ Minusta tässä myös vähän hubbabubbamainen tuoksu, mutta sekin on kyllä tosi mieto.

Ja siis tämähän tuntuu toimivan huulirasvana todella hyvin! Tämä onkin ollut jo ahkerassa käytössä ja veikkaan, että tästä tulee tulevan kesäni suosikkini. Supersähäkkä pakkaus, ihana pinkki väri ja toimiva koostumus, mitä muuta sitä voisi huulirasvalta toivoa?

Tällä viikolla kotiini saapui toinenkin ihanuus:



Chanelin Illusion D'Ombre sävyssä Ébloui.

Kahvia ja kosmetiikkaa -blogin ihana Eiko bongasi tämän Chanelin upeuden reissullaan 50 prosentin alessa ja kun hän kysyi, olenko kiinnostunut, ei tarvinnut kauaa miettiä. Chanelin luomiväreistä ja niiden laadusta voi olla montaa mieltä, mutta nämä voidemaiset Illusion D'Ombret ovat aivan upeita. Hintaakin niillä kyllä on varsin reippaasti (ovh huikeat 39,50!), joten näitä kannattaa kyllä yrittää bongailla alennusmyynneistä.

Ébloui on todella kaunis lämmin ruskea, joka on minusta luonnossa vielä paljon kauniimpi kuin kuvissa. Koostumus on näissä kevyen voidemainen ja näitä on todella helppo levittää ihan sormin ja säädellä myös värin intensiteettiä. Tykkään!

Tässä Ébloui vielä swatchattuna:

Chanel Illusion D'Ombre Ébloui swatchattuna.

Ihanaa aurinkoviikonloppua teille kaikille! <3

10 kommenttia:

  1. Tuleeko sulla käyttöön kaikki baby lipsit, vai haluisitko tehdä vaihtarit? Mulla ois yks fresh mint avaamattomana ilman kotia :D olis kiva kokeilla tota pinkkiäkin, mut on niin mälsää että pitää tilata aina 3kpl kerralla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo, tosi mielelläni teen vaihtarit! Ajattelin nimittäin ihan samaa, siis että olisi kiva kokeilla noita muitakin, mutta kolme samaa kerralla on vähän liikaa. Laitatko mulle vaikka meiliä mylittlebookofbeauty@gmail.com, niin sovitaan tarkemmin! :-)

      Poista
  2. Meidän Sokoksen alepöydällä oli myös tuo sama Chanel puoleen hintaan, mutta testeri oli niin kuivahtanut että en uskaltanut ostaa. Näissä voidemaiseen päin kallellaan olevissa luomiväreissä minua mietityttää että ovatko sormet ainoa toimiva tapa levittää niitä? Nimim. mämmikoura :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, kyllä minäkin vielä vähän vierastan voidemaisia luomivärejä, ja minulla on myös ollut tuo sama ongelma eli miten näitä pitäisi levittää. Näiden Chaneleidenkin mukana tulee kyllä pieni sivellin, mutta en muista, olenko sitä edes kokeillut, jotenkin ne omat sormet tuntuivat näiden kanssa heti alkuun luontevalta vaihtoehdolta. Vaikka vaatiihan sekin totuttelua ja opettelua enkä minäkään todellakaan mikään mestarimeikkaaja ole - ja siksi täällä blogissa ei kovin usein niitä meikkikuviakaan nähdä. :-D

      Poista
    2. Häivytys mua eniten noissa voidemaisissa luomiväreissä mietityttää. Olen Rimmelin voidemaisia kyniä käyttänyt normiluomivärin alla tekemässä lisää intensiteettiä,siinä ovat toimineet hyvin. Laita sitten kuvaa luomiväristäsi tositoimissa! :)

      Poista
    3. Joo, häivyttely on minunkin mielestä vaikeaa, kun voidemainen väri tarraa niin helposti kiinni. Enpä ole siihen vielä keksinyt mitään kikka kolmosta, mutta nämä Chanelin Ombret ovat minusta siitä helppoja, että värin vahvuutta on aika helppo säädellä eli voi aloittaa vähän kevyemmällä kerroksella ja sitten lisätä, jos haluaa, niin häivyttelykin on sitten vähän helpompaa. Ja katsotaan, jos saisin jonkun meikkikuvankin tänne joskus, nyt kuvaaminen on sentään valon puolesta helpompaa. :-)

      Poista
  3. Täältä voit päästä osallistumaaan Babylipsin tuotetestaukseen ;) Kun näin ton ilmoituksen ni tuli tää sun postaus mieleen :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Ja hei mahtavaa, jos saadaan nämä Baby Lipsit meille Suomeen! :-)

      Poista

Kiitos kun kommentoit!