lauantai 21. kesäkuuta 2014

Juhannuskynnet ja kissakuulumisia

Hei vaan kaikille! Toivottavasti teillä on ollut kiva juhannus! Minulla on ollut muuten ihanan rento mökkijuhannus grilliherkkuineen ja saunomisineen, mutta tänään jouduimme ajamaan heti aamulla aikaisin eläinlääkärin päivystykseen Veikko-kissamme kanssa. Veikko oli aamuyöstä asti käynyt vähän väliä hiekkalaatikolla ja näytti siltä, ettei mitään kuitenkaan laatikkoon tule, joten pelkäsimme, että sillä on joku tukos, sellainen kun voi olla kissalle hyvinkin vaarallinen.

Eläinlääkäri teki Veikolle ultraäänitutkimuksen ja sen perusteella näytti siltä, että virtsarakko oli ihan normaali eli tukosta ei pitäisi olla. Diagnoosiksi saimme idiopaattinen kystiitti, jolla ilmeisesti tarkoitetaan yleisesti kissan alempien virtsateiden oireita. Mukaan saimme myös lääkettä, mutta koska lääkkeellä on myös rauhoittava ja väsyttävä vaikutus, sen voi antaa vasta illalla. Nyt sitten seurailemme pikku potilaan tilannetta ja toivomme pikaista paranemista. Onneksi Veikko on suht reippaan oloinen, vaikka hiekkalaatikolla edelleen paljon käy, ja ruoka ja vesi maistuvat, joten toivon mukaan tilanne ei ole kovin vakava.

Kissakuulumisten lisäksi ajattelin esitellä teille tänään juhannuskynteni - sillä totta kai kynsienkin pitää olla juhannuskuosissa, vaikka viettäisi mökkijuhannusta! ^_^ En varsinaisesti etukäteen suunnitellut erityistä juhannusmanikyyriä, vaan tämä upeus päätyi kynsilleni siksi, että Tyttö ilman helmikorvakorua -blogin mukava Sonia päätti karsia omia lakkavarastojaan ja minä osuin sopivasti apajille. Joten pidemmittä puheitta, saanko esitellä: A Englandin She Walks in Beauty:




A Englandin She Walks in Beauty.

Kuvat eivät todellakaan tee oikeutta tälle vaaleanpunaisella höystetylle kultaa kimaltavalle upeudelle, sillä siinä vaiheessa kun pääsin kynsiä kuvaamaan, oli taivas jo varsin harmaa. Päivällä olin kuitenkin saanut nauttia myös auringonpaisteesta, jolloin She Walks in Beauty todella heräsi täyteen loistoonsa: siis lääh, uuh, wau, miten hieno tämä oli!

She Walks in Beauty on siis hyvin glitterinen ja kimaltava kultainen lakka, jossa on joukossa vaaleanpunaista glitteriä. Vaikka kyseessä on glitterlakka, ei lakka ole paksua ja kynnen pinta jää varsin sileäksi. Lakka on helppo levittää ja se peittää hyvin. Kuvissa lakkaa on kaksi kerrosta, aluslakkana Nailtiques Formula II ja päällyslakkana Seche Vite. A England ei siis tälläkään kertaa pettänyt, päin vastoin, tykästyn merkin lakkoihin vain koko ajan enemmän ja enemmän!

Loppuun vielä kuvaterveiset pikku potilaalta:

Ennen iltaruokaa oli jo aika rento meininki. (Huomaa myös ultraa varten ajeltu massu.)

Lähikuvassa Veikko.

Ihanaa juhannuspäivän iltaa ja juhannusviikonlopun jatkoa teille kaikille!

6 kommenttia:

  1. Voi Veikko-parkaa. Pissavaivat ovat olleet riesana meidän Marilynilläkin, niiden hoitaminen on välillä vähän kimuranttia :( Toivottavasti Veikon olo helpottuisi nopeasti. Kaunis tuo kynsilakka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole kummallakaan kissalla ollut mitään pissavaivoja aikaisemmin, siksi varmaan säikähdettiinkin nyt niin paljon. Onneksi Veikon vointi alkoi eilen illalla selvästi parantua, se rauhoittui ja nukkui ja alkoi muutenkin olla taas oma itsensä. Joten toivotaan, että vaiva häipyisi yhtä nopeasti kuin se tuli!
      Ja kiitos, lakka on kyllä ihana!

      Poista
  2. Paranemisia kisulle! Pissavaivat saavat minut aina säikähtämään, koska minun kissavauvani joutui paremmille hiirestysmaille virtsakivien takia.

    She walks in beauty on niin upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Voi miten surullista! :-( Pissavaivat voivat tosiaan olla kissalle tosi vakavakin juttu, siksi mekin lähdettiin heti lääkäriin. Ja tänään käytiin nyt toistamiseen eläinlääkärillä, kun Veikko ei ollut vieläkään kunnossa. Diagnoosi on sama, lääkitystä vähän muutettiin ja lisättiin kipulääkitystä, jotta sillä olisi mahdollisimman mukava olla. Nyt on vähän helpottuneempi olo, kun käytiin tutussa paikassa, jossa Veikko tunnetaan ja on vielä erikoistuttu kissoihin. Nyt sitten vaan toivotaan potilaalle pikaista paranemista!

      Ja kiitos, se on upea lakka!

      Poista

Kiitos kun kommentoit!