lauantai 8. helmikuuta 2014

Sephora-saalis

No niin. Uusi yritys. Kirjoitin tämän postauksen jo kertaalleen, mutta viime metreillä se hävisi jonnekin bittiavaruuden. Toivotaan, että nyt ei käy niin.

Tänään esittelyssä Ranskan-reissuni ostosten ensimmäinen osa eli Sephoran-ostokseni. Here we go tai on y va, kuten Ranskassa sanotaan. ^_^

 photo Sephorashopping1.jpg
Sephoran-ostokset. <3

Kaikenlaistahan sieltä taas tarttui mukaan. ^_^ Katsotaanpa näitä sitten vähän tarkemmin.

 photo Sephorashopping2.jpg
Sephoran omia tuotteita.

Olen monen muun Sephora-kävijän tapaan tykästynyt kovasti Sephoran omiin tuotteisiin, joten niitä ostin tälläkin kertaa aika paljon. Tykkään erityisen paljon Sephoran vartalotuotteista, ja tällä kertaa mukaan lähti ystävänpäiväteemainen suloinen sydänkuvioitu käsisaippua ja verbenan ja sitruunan tuoksuinen vartalovoi.
Sephoran omaa kynsilakanpoistopurkkia on kehuttu monessa blogissa, joten se piti myös saada. Bloggaajakollega kehui myös Sephoran omaa misellivettä, joten ostin sitäkin. Pullon korkissa on kätevä painomekanismi, jolla aineen saa painettua suoraan vanulappuun tai pumpulipuikkoon. Näitä oli myymälässä käytössä ja vaikutti näppärältä.

 photo Sephorashopping3.jpg
MUFEn ja Sephoran kyniä.

Sitten muutama kynä. ^_^ Olin jo ennen reissua päättänyt tutkia Make Up For Everin tarjonnan tarkkaan, sillä tuotteet ovat Ranskassa hurjan paljon halvempia kuin täällä meillä. Aqua Shadow -luomivärikynä oli 30 prosentin alennuksessa, joten se maksoi enää 13,30 euroa. Oli ihan pakko saada. Kuparisen sävyn numero on 20E. Tämän otin heti käyttöön ja olen tykännyt tosi paljon, vaikka yleensä vähän vierastan tällaisia luomivärikyniä. Levittyy hyvin ja pysyy kuin tauti. Käsittääkseni kaikissa näissä Aqua-sarjan tuotteissa on vedenkestävä koostumus ja kuulemma ne testataan Cirque du Soleilin esiintyjillä!

MUFEn syvänsinisen Aqua Eyes -rajauskynän ostin blogikollegalle eli Kahvia ja kosmetiikkaa -blogin Eikolle. Ja sitten vielä Sephoran oma rajauskynä, jonka violettista upeutta en vaan pystynyt vastustamaan.

 photo Sephorashopping5.jpg
Sephoran hattaralakka.

Sephoran kevätkokoelman kynsilakka vilahti kynsilläni jo matkakuvapostauksessa. Tällaiset henkäyksenkevyet pastellisävyt saavat kevättä kaipaavan sydämeni väpättämään. Vasta kun ryhdyin tällä lakkaamaan, huomasin, että korkissa lukee Cotton candy effect, ranskaksi Effet barbe à papa eli tämä on hattaraefektilakka! Efekti ei ole yhtä voimakas kuin vaikka sokerilakoissa, mutta lakan pinta jää hieman karheaksi ja lakassa on paljon pieniä vaaleaita kimallehippuja, jotka näyttävät ihan sokerikiteiltä. Hattaralakka todellakin siis.

 photo Sephorashopping4.jpg
Giorgio Armanin Eyes To Kill -luomiväri.

Armanin voidemaisen Eyes To Kill -luomivärin ostin Cannesin Sephorasta 50 prosentin alesta. Tumman vihertävän kultaisen sävyn numero on 25, nimeä en ainakaan löytänyt. Myyjä lupaili, että tällä saa helpon ja kestävän meikin, ja tämänkin pitäisi olla vedenkestävä. Käytännössä en ole tätä vielä ehtinyt kokeilla.

Ja sitten vielä se löytöjen löytö:

 photo Sephorashopping6.jpg

 photo Sephorashopping7.jpg
Too Facedin Chocolate Bar.

Too Facedin Chocolate Bar -paletti tuli eteeni ihan yllättäen Cannesin Sephorassa eikä tätä Nizzan Sephoroissa vielä näkynyt. Ihana nudesävyinen paletti maustettuna vaaleanpunaisella ja violetilla. Sävyjä on paletissa 16 ja koostumukset ovat sekä mattaa että hohtavaa. Vaikuttaa tosi monipuoliselta nudepaletilta ja paikkaa hyvin sitä, etten saanut ostettua Urban Decayn Naked 3 -palettia, koska se oli joka paikassa loppu.

Mitäs tykkäätte? Näkyykö jotain juttuja, joista haluaisitte tarkempaa esittelyä?

Nyt toivottelen kaikille ihanaa viikonloppua, pus!

10 kommenttia:

  1. Kivoja ostoksia ja ihanan söpö rasia tuossa paletissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja minustakin tuo paletti on ihan supersöpö! :-)

      Poista
  2. Ooh ihan loistavia löytöjä! Mäkin haluan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hii, kiitos, minäkin tykkään! Ja hei sunkin pitää päästä Sephoraan! :-)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Se on kyllä herkku! Teen siitä varmaan oman postauksen, se on niin kaunis, että ansaitsee sen. :-)

      Poista
  4. Apua, mun on ihan pakko päästä tonne ostoksille. Aivan ihania juttuja olet löytänyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sephora on kyllä ihan taivas, siellä voisi viettää aikaa (ja shoppailla!) vaikka kuinka paljon. :-)

      Poista
  5. Aivan ihania ostoksia! :)

    Minulla on noita Giorgio Armanin Eyes to Kill -luomivärejä, ja ovat kyllä tosi laadukkaita. Mahtavaa, että löysit sellaisen - 50 %:n alesta! :)

    Niin suloinen tuo hattaralakka. En tiennytkään että hattara on ranskaksi barbe à papa, ja siitä varmaan myös lapsuuteni Barbabat ovat saaneet nimensä. Aina oppii uutta, kiva! :)

    Tuo Chocolate Bar vaikuttaa viehättävältä, ja näyttäisi olevan minunkin vihreille silmilleni sopivia värejä. Olin ajatellut hankkia sen Nakke 3:sen, mutta nyt täytyy varmaan tehdä vertailuita näiden kahden välillä kun seuraavan kerran Sephoraan pääsen, jos niitä siis vielä silloin siellä on. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-) Pääsin tänään testaamaan tuota Armanin luomiväriä ja se on kyllä ihana! Ja olen myös tosi tyytyväinen värivalinnastani, sillä se vähän poikkeaa yleensä käyttämistäni ruskea-nude-sävyistä.

      Näin minäkin luulen, että Barbapapat ovat saaneet nimensä ranskankielen hattara-sanasta, Barbapapat tuntuvat edelleen olevan tosi suosittuja Ranskassa, vähän kuin meillä muumit. :-)

      Minustakin Chocolate Bar tuntui ehkä kuitenkin enemmän minun paletilta kuin Naku 3, jota pääsin sitäkin kyllä swatchailemaan Sephorassa. Onhan se Nakukin tosi nätti, mutta vähän mietin, onko sävymaailma liian punertava (=silmätulehdusefektin vaara). Sitä paitsi minusta on kiva, että mukana on myös violettia, se tuo kivasti vähän maustetta muuten nudevoittoiseen sävyvalikoimaan.

      Poista

Kiitos kun kommentoit!