tiistai 6. tammikuuta 2015

Mun eka Yumiko

Joku teistä ehkä muistaa, kun pohdin täällä blogissa Yumikon balettipuvun valintaa. Yumikon balettipuvut tehdään mittatilaustyönä ja ne ovat siksikin vähän kalliimpia kuin ns. rivipuvut, joten pitkään tyydyin vain ihailemaan niitä Yumikon nettisivuilla. Sitten kävi ilmi, että eräs balettikaverini kuuluu Yumikon Yumigirl-verkostoon, ja kun hän ryhtyi tekemään ryhmätilausta, oli vaan pakko lähteä siihen mukaan!

Kaikenlaisten mutkien ja hidasteiden jälkeen saimme tilauksen tehtyä vasta vuoden lopussa ja pukumme saapuivat noin viikko sitten. Ja sitä ennen oli vielä tehtävä valinta! Yumikon puvuissa on nimittäin valittavana mallin lisäksi väri, materiaali ja puvun kanttaukset tai reunukset, jotka usein antavat puvulle sen Yumikolle tyypillisen ilmeen.

Ja voi sitä valinnan vaikeutta! Malleja on monia ja ne ovat todella kauniita, mutta päädyin aika nopeasti malliin nimeltä Noe; se vain yksinkertaisesti on minusta ihan valtavan kaunis. Ja se oli minulle vahva ehdokas heti alusta alkaen, kuten tuosta alussa linkittämästäni (melkein vuoden vanhasta!) postauksestanikin näkee. Väriä ja reunatrimmejä sen sijaan pähkin ihan loppumetreille saakka!

Nyt kun pukuni vihdoin sain, olen kyllä todella tyytyväinen valintoihini. Tässä hän nyt on:




Yumikon Noe värissä T-Mora, trimmit V-Charms.

Malli on siis Noe, puvun materiaalina techni, värinä violetti T-Mora ja reunuksina vaaleanpunainen sametti V-Charms. Koska kuvat on otettuna keinovalossa ja Blogger tekee lisäksi omia taikojaan, eivät värit ehkä toistu ihan oikein kuvissa, mutta kaksi alinta kuvaa vastaavat minusta parhaiten totuutta. Violetti on selkeä violetti, mutta ei kuitenkaan liian voimakas minun makuuni. Vaaleanpunainen taas on aika hento ja herkkä ja sopii minusta tuohon samettiin todella hyvin.

Noe-mallin ehdoton juju on todella kaunis selkäosa, ja koska se ei ehkä näissä kuvissa vielä pääse täysin oikeuksiinsa, tässä vielä vilautus, miltä puku näyttää päällä (älkää kiinnittäkö huomiota tyylikkääseen kampaukseen ^_^):


Oih, se on ihan täydellinen! Nyt sitten vaan odottelen, että pääsen käyttämään pukua tunneilla. Harmi vaan, että baletti on nyt vähän jäänyt muiden tanssilajien jalkoihin. Mutta kokonaan en aio siitä missään nimessä luopua, ja jos tämä tuleva kevät menee enemmän muiden lajien parissa, ehdinhän palata baletin pariin sitten taas myöhemmin.

Ovatko Yumikon balettipuvut teille tuttuja?

Ihanaa loppiaispäivää ja viikkoa kaikille!

2 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja hyvä idea, tanssi ja baletti ovat olleet aika pienessä sivuroolissa täällä blogissa, mutta ihan hyvin voisin kirjoitella niistä enemmänkin. Baletti on kyllä niin ihanaa! :-)

      Poista

Kiitos kun kommentoit!